perjantai 27. elokuuta 2010

RUUTUUN!

Eli meillä on nyt treenauksessa ruutu. Ostin viime keväänä Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan ja sen ohjeiden mukaan olen takapalkkaa opettanut tässä kesän mittaan ja nyt sitten on aloitettu ruudun opetus samaisen kirjan ohjeilla. Yritän kerrankin noudattaa jotain ohjeita askel askeleelta, tuleepahan samalla testattua kirjan opit niin tietää sitten miten toimii :) Ollaan vasta hyvin alussa, eli pidennetään vasta matkaa pieneen ruutuun hauskalla juoksuiloittelulla. Tuohon tosin on jo nyt todettu tarvittavan parhaan tuloksen saamiseksi avustajaa, jota ei läheskään aina ole tarjolla..

Sitten pitäisi vihdoin saada aikaiseksi laskea A-este alas, jotta päästäisiin kunnolla harjoittelemaan kontaktia. Sunnuntain treeneissä Anne oli tehnyt meille ylipitkän radan, joka meni vähän penkin alle, kun ohjaaja oli niin kuutamolla. Meinasin jo ennen treeneihin lähtöä jättää menemättä, mutta raahasin sitten kuitenkin itseni treeneihin ja sen näköistä oli menokin :( Sääliksi kävi koiraa, joka teki hyvin, mutta ohjaaja oli ihan pihalla.. Keinu ja A tehtiin niin, että oli namilautanen alastulossa ja hyvin pysähtyi. Itsevarmuutta ja röyhkeyttä A:n alastuloon tarvitaan lisää ja toivon mukaan niitä saadaan kasvatettua madalletulla A:lla. Keppien avokulmat vaatii vielä paljon työtä ja heti, kun koira vähän väsähtää niin tarjoaa väärää aloitusväliä eli lisää treeniä siis..

Keskiviikon tokotreeneissä otettiin seuraamista, palkkasin tiiviistä käännöksistä ja yleensäkin hyvästä seuraamisesta suoralla. Pitää opetella itse paremmin kulmatyöskentely, sillä heti kun itse kävelin kulmat paremmin, niin koira pysyi hyvin tiiviisti mukana. Joten eikun itse opettelemaan kävelyä ;) Paikkamakuu tehtiin heti treenien alussa, joten koiralla oli virtaa kuin pienessä kylässä, mutta hyvin pysyi. Marika kävi kiertämässä koirien väleistä, käveli edestä ja takaa. Vähän R:n pää kääntyili, mutta pysyi kuitenkin. Lisää tällaisia häiriötreenejä on tulossa jatkossakin ja ehkä pikkuhiljaa sitä voi siirtyä takaisin piiloonkin. Noudon palautusta otettiin myös muutama kerta niin, että vapautin lelun perään ennen kuin ehti tuoda kapulaa käteen asti. Ja tosiaan lopuksi otettiin vielä avustajan kanssa ruutua 5 lähetystä niin, että Suvi laittoi nakkeja alustalle ja itse lähetin koiran ruutuun ensin noin 3m päästä ja joka lähetyksellä aina hieman pidemmältä. Hyvin suurella innolla tuo nyt juoksee ruutuun, jes!:) Raportoin taas jossain vaiheessa miten tämä meidän ruudun opetus etenee...

Viikonloppuna tiedossa tokon koulutusohjaajakurssin toinen osa sekä kaverin läksiäiset. Lupasin myös Annelle vetää agitreenit sunnuntaina, hauska päästä taas kouluttelemaan :)

torstai 19. elokuuta 2010

Tilannepäivitystä

Mennyt taas hetki ilman päivityksiä, joten päivitetään nyt vähän meidän kuulumisia.

Viime viikonloppu meni mökillä kera Jarin, siskon koirien ja meidän porukoiden, joten sunnuntaina oli väsynyt koira eli käväisin treeneissä yksin, ilman koiraa. Sitä edeltävänäkin viikonloppuna oltiin reissussa, nimittäin kavereiden mökillä ja olin saanut vielä maanantainkin vapaaksi, joten taas jäi agitreenit väliin. Ei olla siis käyty ohjatuissa treeneissä nyt kolmeen viikkoon! Ja muutenkin jäänyt vähiin treenaus, ehkä loma tekee meillekin hyvää..:) Josko sitä tänä sunnuntaina jo ehtisi oman ryhmän treeneihinkin. Tokotreeneissä ollaan käyty tällä ja viime viikolla ja tokon suhteen pitäisi kyllä ryhdistäytyä. Valitin Marikalle meidän haahuilutreenailua ja kappas, sähköpostiin oli tupsahtanut kopio meidän alkukevään kotitehtävästä, johon oli pitänyt kirjata tämän vuoden tavoitteet ja treenisuunnitelma. Olin kirjannut meidän tavoitteeksi tälle vuodelle korkata AVO-luokka ja ehkä jopa hankkia TK2, mutta eipä taida toteutua nuo tavoitteet.. Äh, kyllä sitä on ollut taas aikaansaamaton, tuntuu ettei mikään liike ole edennyt mihinkään. Ja lisäksi olisi niin paljon kaikkea kivaa, mitä haluaisin R:lle opettaa, mutta kun ei tahdo aika millään riittää :(

Nyt pari seuraavaa viikonloppua kuluu tokon koulutusohjaajakurssilla, joten voipi olla, ettei päivityksiä taas hetkeen kuulu.. Yritän kuitenkin saada aikaiseksi treenisuunnitelmat niin tokoon kuin agilityynkin, josko tähän epämääräiseen haahuilutreenailuun pikkuhiljaa saisi jotain järkeä. Lupaan itselleni laittaa treenisuunnitelmat tänne ensi viikon aikana!

P.S. Yritän myös seuraavalla päivityskerralla vihdoin saada lisättyä tänne kuvia Retun kesälookista..

tiistai 3. elokuuta 2010

Koulutusohjaajakursseilua

Viikonloppu meni kokonaisuudessaan agilityn koulutusohjaajakurssin toisessa osassa, ja nyt on sitten ideoita ja ajatuksia pää täynnä. Pitäisi kirjoittaa kaikki ylös niin ei menisi hyvät ajatukset hukkaan..

Vedettiin Hartsan kanssa taas sunnuntaina Annen ryhmän treenit ja kivaa oli :) En ehtinyt hakea Retua kentälle, joten meiltä jäi sunnuntaina omat treenit väliin, mutta kävin sitten eilen kentällä vähän paikkaamassa tilannetta. Treenattiin kontakteja ja keppejä eikä mennyt kummatkaan ihan putkeen.. Puomin kontakti oli melkoisen hidas, täytyy alkaa nyt tekemään aina vaan enempi kokonaisella puomilla. Keinu oli ihan ok, ei mikään nopein, mutta ihan jees, ei mikään paniikinomainenkaan :) Laitoin maahan namialusen keinun päähän, niin että koira pystyi tekemään 2on2off keinun päässä ja sai siitä namin ja vapautus. Keppikulmia yritettiin myös treenata, mutta vauhdin kanssa tuo hakee kyllä liian helposti väärään väliin eli lisää treeniä vaan. Pitäisi käydä laskemassa toinen kentän A-esteistä, jotta voisi alkaa kunnolla A:takin treenaamaan, nyt jäänyt kokonaan hunningolle..

Ens viikonloppuna ollaan näillä näkymin suuntaamassa Virroille kavereiden mökille, joten voipi olla, että jää taas treenit väliin. Tarkoittaa siis sitä, että pitää nyt viikolla käydä ahkerasti treenaamassa. Pitäisi tehdä jonkinlainen treenisuunnitelma myös agilityyn, jotta nuo kontaktit ja kepit etenisi johonkin! Sitä siis väsäämään...