maanantai 14. helmikuuta 2011

Kontaktiongelmia ja ongelmakontakteja

Torstain agitreeneissä oli vuorossa rata, jossa oli melkoisen haastavat tulokulmat A:lle ja keinulle. Alkuun oma ohjaaminen oli tosi huonoa tai siis sitä ei liiemmälti ollut vaan juoksin päättömästi paikasta toiseen.. Eikä tekemisestä siis tullut yhtään mitään. Kontaktit, etenkin puomi, oli ihan sikahidas, koira oli tosi paineistuneen näköinen ja muutenkin jäi tosi paska fiilis. Toisella yrittämällä kontaktit oli vähän paremmat, mutta edelleen tosi hitaat. Totesinkin Hannikselle, että mä taidan luovuttaa noiden kanssa, ei niistä tuu koskaan hyvät :( Ehkä annan sen jatkossa vaan roiskia menemään, sillon koko koiralla ainakin ois läpi radan ihan erilainen ilme.. Katoin tossa huvikseni miltä noi kontaktit on näyttänyt pari vuotta sitten ja noh, ihan samalta kuin nyt eli ei noista enää ainakaan kunnollisia 2on-2offeja saa. Ottaa päähän kun sitä haluaisi kisata ja edetä koiran kanssa johonkin, mutta me ollaan jämähdetty paikalleen noiden paskojen kontaktien takia. Mä oon tehnyt jotain tosi pahasti pieleen ton kontaktiopetuksessa, kun tähän on päädytty enkä tiiä onko toi enää millään korjattavissa. Voi kun voiskin alottaa koulutuksen uudestaan alusta.. Nyt sitten edessä on varmaan kontaktitauko, jonka aikana koitan kehitellä jonkun näköisen suunnitelman juoksukontaktien opettamiseen ja hankkia tarvittavat materiaalit (lankku ja "vauhtipenkki"), apuja otetaan mieluusti vastaan toteutusvaiheessa. Meillä kun ei oo enää mitään menetettävää noiden kontaktien suhteen ;)

maanantai 7. helmikuuta 2011

Hammashoitoa ja treeniä

Viime viikolla R joutui ensimmäistä (ja toivottavasti myös viimeistä) kertaa elämässään hammaskiven poistoon. Nyt on pepsodent-hymy taas kohdillaan ja emäntä pääsee jatkossa hampaidenharjauspuuhiin..

Viime viikon treeneissä oli aiheena sylkkärit ja poispäinkäännöt. Muurin jälkeen tiukka kääntyminen tuotti vaikeuksia, mun ohjaus oli aina aavistuksen myöhässä, joten koira ei nähnyt ohjausta ja kaarros venyi siitä syystä aina reilusti. Vasta kun omaa ohjausta sai aikaistettua niin alkoi käännös toimia. Ohjattu treeni sujui puomikontaktia lukuun ottamatta ihan hyvin. Tiukkoja käännöksiä ja niiden vihjeitä pitää selkeesti ottaa tehotreeniin, Retu meinaa painattaa lyhyenkin suoran päässä tulevat käännökset tosi pitkiksi.. Oma ohjaaminen oli taas vähän hukassa eli oon tosi myöhässä ja koira kyselee, minkä lisäksi teen ihan omituisia ohjauskuvioita *huoh*
Tehtiin loppuun vielä puomia, aluksi niin etten palkannut ollenkaan hitaista, mutta tämä siis aiheutti sen, että ne hidastui entisestään, joten parin palkkaamattoman toiston jälkeen päätettiin laittaa koira hihnaan ja karusti vaan vetää puomin loppuun asti, josta heti vapautus ja Hanna palkkasi lelulla. Parin toiston jälkeen koira meni ilman hihnan kiristymistä reippaasti puomin loppuun asti, josta heti vapautus ja palkkaus. Tätä tekniikkaa en kuitenkaan viitsi varmaan enää käyttää, sen verran rujoa, vaikkei koira tosin tuntunut olevan tuosta milläänsäkään. Keinusuoritukset oli taas melko hitaita eli niitä myös tehotreenattiin ja suoritukset paranikin toistojen myötä. Paljon kontaktitreeniä erilaisilla esteilla pitäisi kuitenkin vielä tehdä ennenkuin uskaltautuu kisoihin asti.

Käytiin sunnuntaina Paulan ja Kaiman kanssa omatoimisesti treenailemassa. Treenit lähti huonosti liikkeelle, koira ei oikein millään kääntynyt ja A:n hiippaili alas eikä välistävedotkaan olleet mitään parhaita. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin sujumaan ja etenkin välistävedot/-työnnöt sujui tosi hyvin :) A:n kontaktia hinkattiin oikein urakalla, joko se oli tosi hidas tai sitten koira loikkasi, ainoastaan jos laitoin palkan muutaman metrin päähän alastulokontaktin eteen niin tuli hyvin. Paula ehdotti että ottais ponnariputken käyttöön eli laittais sen noin metrin päähän alastulosta, niin koira ei vois hypätä ja oppis ehkä juoksemaan alas asti.. R osaa periaatteessa kyllä tulla reippaasti alas asti 2on-2offiin, sillä tekee välillä niin, mutta useimmiten ei tee eli joku tossa nyt mättää. Ja niinkun Paulakin sanoi niin se näyttää tosi onnettomalta alas tullessaan eli ongelma on tod. näk. siinä että kontaktiesteisiin on yhdistynyt jotenkin inhottava mielentila.. No, tätä nyt sitten työstetään edelleen. Voi olla, että joudun siirtämään koiran uudestaan juoksukontakteille A:lla, jos ongelmana onkin toi pysähtyminen eli selkään tms. sattuu..

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aurinkoisena talvipäivänä

Taas on pitkä aika edellisestä päivityksestä, joten laitetaanpa vähän kootusti viime viikkojen asioita. Sikalaharjoittelu oli ja meni, paljon oppi taas uutta ja nyt sitä tulee varmasti entistä tarkemmin katsottua, että syö vain ja ainoastaan SUOMALAISTA lihaa. Sen verran rankkaa työtä lihantuottajat tekevät, että ansaitsevat saada siitä kunnon korvauksen.

Retu sai sikalaharjoittelun ajan lomailla Jarin kanssa kotona. Ensimmäisisssä harjoittelun jälkeisissä treeneissä aiheena oli kädetön ohjaus (siis sananmukaisesti, ei siis vain kuvainnollisesti ;)).

  
Treeni sujui ihan mukavasti, tosin itselle tuotti vaikeuksia pitää kädet poissa ohjauksesta. Esteet 9,10 ja 11 eivät tahtoneet sujua, R teki melko laajan kaaren esteeltä 9 ja hyppäsi siten melko vinoon esteen 10, jolloin esteiden 10 ja 11 väliin tuli koukkaus. Tekemällä itse suoran kulman kääntymällä heti esteen 3 jälkeen ja kulkemalla suoraan estettä 10 ja 11 kohti sain koukkauksen pois, samoin kuin kääntymällä koiraa kohti ennen estettä 10. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä lomaltapaluutreeni meille, ei mikään vaikea, mutta vähän pääsi hiomaankin, ei siis ihan kädetöntä ohjausta kuitenkaan ;).

R kävi tiistaina hierottavana Tytillä ja puolierot on nyt tasoittuneet, mutta edelleen on melko lailla takapää jumissa. Tajusin myös, että Retu ei oikeastaan koskaan venytä takapäätään, ainoastaan etupäätä, mikä siis johtuu siitä ettei kipeän takapään venytys varmasti tunnu kivalta. Normaalistihan koirille tulee jumit etupäähän, mutta joko Retulla on rakenteellinen ongelma tai sitten joku vanha trauma ristiselän alueella mikä aiheuttaa jatkuvan takaosan jäykkyyden. Hieronnan jälkeisenä päivänä R pelästytti meitä hieman, kun makoili ihan rauhassa ja yhtäkkiä meni hassun näköiseksi ja nousi todella vaikeasti ylös etupää edellä (ei yhtään tyypillinen tapa R:lle nousta ylös..) ja jäi seisomaan selkä kaarella ja korvat luimussa. Ei suostunut pahemmin liikkumaan, muutamia askeleita otti ja jäi sitten seisomaan onnettoman näköisenä. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes meni taas maate ja kun sitten vähän ajan päästä Jari kutsui koiraa keittiöön niin nousi vähän varovasti ja käveli keittiöön varovasti, mutta oli sitten ihan oma itsensä. Tiedä sitten mikä oli ongelma, mutta sen jälkeen ei ole oireillut mitenkään.. Pitää nyt kuitenkin seurailla ettei toistu. Yhä enemmän tuntuu siltä, että pitäisi käydä kuvauttamassa tuon koiran selkä :(

Tällä viikolla treeneissä oli aiheena äänetön ohjaus. Suvi oli tehnyt ihan mukavan treenin, jossa huomasi kyllä hyvin miten itse on ihan ruosteessa.
Ongelmat alkoi jo heti alussa eli en saanut koiraa kääntymään esteeltä kaksi esteelle kolme vaan meni väärältä puolelta. Meillä on aiemmin ollut todella vahvat välistävedot ja oma liikkuminen on ainakin omasta mielestäni ollut hyvää, mutta nyt välistävedot kusi todella pahasti. Ehkä tässä nyt näkyy meidän syksyn todella huono ja vähäinen treenaaminen eli takapakkia ollaan menty ja paljon. Keinu oli todella hidas mikä vähän ihmetytti, viime aikoina kun sekin on ollut ihan suht hyvä. Takaakierrot keinun jälkeen sujui hyvin, kepeille olin päättänyt yrittää vähän vaikeampaa lähestymistä eli takaaleikkausta, mutta avokulma ja takaaleikkaus oli tällä kertaa liian vaikea yhdistelmä eli uusiksi meni ja tyydyin tekemään ko. kohdan valssilla/persjätöllä. Puomin kontakti oli ylihidas, vaikka lelupalkka oli näkyvillä pussin suulla. Tehtiin lopuksi vielä muutama kontaktiestesuoritus ja nyt puomi sujui hyvin, keinu ei edelleenkään, mutta A sen sijaan meni todella hyvin. Jossakin edes väliaikaista edistymistä, jes!

Tänään on käyty ihanan aurinkoisen talvisään innoittamina pitkällä lenkillä, kuvia ei tällä(kään) kertaa ole tarjolla, mutta ehkä seuraavalla kerralla muistuu kamerakin mukaan :)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hyvää uutta vuotta 2011 kaikille blogin lukijoille ! :)

Väliviikon treeneissä tuli treenailtua vähän sitä sun tätä eli tehtiin pieniä harjoituksia, kuten kontakteja, keppikulmia ym. Pari ensimmäistä puomikontaktia oli superit, mutta sitten ei taas sujunut niin millään.  A-kontaktit oli vähän paremmat, mutta edelleen niissäkin sais olla vauhtia lisää. Päätin, että ens kerralla jätän palkkaamatta hitaat suoritukset, katotaan mitä silloin tapahtuu.. Ja hakusessa on myös kouluttaja, jonka oppiin voisi ongelman ratkaisemiseksi mennä (ideoita, anyone?).

Katsoinpa huvikseni mitä tavoitteita on tullut asetettua vuodelle 2010 ja tässä hieman pohdintaa niiden toteutumisesta:

Toko:
- avoimen luokan korkkaus
- jos avoimen luokan korkkaus sujuu hyvin niin tavoitellaan TK2:ta
- voittajaluokan liikkeiden opettelun aloittaminen

Tokon osalta oikeastaan mikään tavoite ei toteutunut (wuhuu), ruudun opetus tosin saatiin aloitettua, mutta muutoin aika onnetonta räpellystä koko homma. Ei tästä siis sen enempää.

Agility:
-
kontaktit kuntoon!!
- kisauran jatkaminen ja viimeisen nousunollan hankkiminen 2-luokasta
- ensimmäinen nolla 3-luokasta

Yllättäen myöskään mikään agilityyn asetetuista tavoitteista ei toteutunut.. Tai no käytiin me kisoissa toukokuussa hakemassa kaksi hylkyä ja vielä ihan paskoilla radoilla eli se siitäkin sitten..

Meidän vuosi 2010 oli siis melko lailla onneton tavoitteiden saavuttamisen osalta, mutta elämä on. Tälle vuodelle 2011 voisi siirtää edellisen vuoden tavoitteet suoraan, mitään uutta kun on turha luvata jos ei aikaisempiakaan ole vielä saavutettu :)

Meille tulee nyt pari viikkoa treeni- ja bloginpäivitystaukoa, kun huomenna on lähtö pariksi viikoksi sikalaharjoitteluun. Saa nähdä miten nuo kaksi miehekettä selviää kahdestaan täällä harjoittelun ajan ;)

tiistai 21. joulukuuta 2010

Meidän perhe toivottaa hyvää joulua kaikille!



Sain parhaat naurut pitkään aikaan, on mulla halvat huvit.. ;) Enjoy.

Meidän perheen jouluvideo

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

5 yötä jouluun on...

Niin vaan joulu on jo ovella, onneksi on jo lähes kaikki lahjat hankittuna niin ei tarvitse niistä enää stressata :) Koulua on jäljellä enää huominen lihantarkastuksen tentti ja sitten alkaa ns. joululoma eli töitä pari viikkoa ja sitten sikalaharjoittelu pari viikkoa. Ja siinähän se loma sitten olikin. Vielä pitäis joulusiivous jaksaa tehdä, se vaan jotenkin tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta aloittaa..

Nyt kun meillä on joulukuussa ollut melkein enemmän vapaapäiviä kuin koulupäiviä niin oon ehtinyt/jaksanut tehdä koirankin kanssa pidempiä lenkkejä ja muutenkin touhuta. Saanut vähän purkaa energiaansa juoksemalla ja lumessa peuhaamalla. Vähän harmittaa, kun Retulla ei ole pahemmin sellaisia koirakavereita, joiden kanssa leikki sujuisi ja kaikilla olisi kivaa. Viime aikoina Retun koirakontaktit on ollut lähinnä ikäviä, sen kimppuun on käyty ja sitä on liiskattu oikein urakalla isojen koirien toimesta, joten nyt pitäisi keksiä jostain kivoja koirakavereita, R kun rakastaa juosta ja leikkiä..

Torstain treeneissä oli aiheena niistot ja yleensäkin tiukat linjat. Treenailtiin alkuun ihan vaan putki-hyppy -yhdistelmällä niistoa ja sitten tehtiin about seuraavanlainen rata:
Treeni sujui yllättävän hyvin meidän tän syksyn treenimäärään nähden, oma ohjaus oli aika kankeaa ja koira tuntui väsähtävän melko nopeasti, mutta irtosi hyvin ja teki ainakin ensimmäisillä toistoilla hyvät linjat hypyille. Kepit tuntui tosi nihkeiltä, ei irronnut kovin hyvin pujottelemaan ja pujottelu oli jotenkin hidasta ja nihkeetä, mutta en tiedä onko toi alusta sitten vaan niin raskas vai onko koira vähän rapakunnossa (tod.näk. molemmat..). Pitäisi alkaa kasvattaa koiran kuntoa ja samalla omaa, mutta sitä on vaan niin laiska ettei jaksa :S

Kakkostreeninä oli ihan hyppytreeniä eli suora jumppasarja, se sujui ihan mukavasti eikä olis pahitteeksi tehdä niitä vähän useamminkin.. Pitäis kaivaa jostain ne ohjemitat noihin jumppasarjoihin, jotta vois omalle treeniryhmällekin niitä tehdä. Lisäksi tehtiin keinua ja puomin alastulokontaktia ja molemmat sujui tosi kivasti :) Etenkin keinusuorituksiin olin tosi tyytyväinen, vähän jännäsin mitä sanoo keinusta, kun ei sitä pitkään aikaan olla tehty, mutta hyvin meni. Nyt mun pitäisi oikeesti vaan alkaa tekemään useammin keinua ja KOKO puomia, jottei koira opi liian vahvasti puomin sivusta hyppäämistä oikeaksi suoritukseksi.. Sehän tästä enää puuttuiskin..

Jos en ennen jouluaattoa ehdi kirjoitella niin

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE! <:)

lauantai 11. joulukuuta 2010

Treenikuulumisia

On ollut taas vähän taukoa treenaamisesta, kun viime viikolla oli jouluristeily torstaista perjantaihin niin jäi molempien päivien treenit väliin. Tällä viikolla päästiin kuitenkin taas treenaamaan ja Hannis oli suunnitellut oikein kivan treenin (ulkomuistista piirretty, joten ei täysin alkuperäistä vastaava..):
Menin kutsumaan Retua esteen 2 takaa, siitä kääntö kolmoselle ja esteen vasemman siivekkeen takaa neloselle. Olin suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen kepeille, mutta keppikulma oli niin vaikea, että R vaan meni avokulmasta sisään muttei kääntynyt kakkosväliin vaan juoksi ensimmäsestä välistä läpi, kun yritin takaaleikata. Kokeiltiin pelkkää keppien takaaleikkausta vähän loivemmalla kaarella ja hyvin sujui. Sitten vaan alusta koko rata ja nythän se meni, R jatkoi hienosti pujottelua, vaikka takaaleikkasin kepeillä ja hyvin haki pimeät putkikulmat. 8 ja 9 esteiden välissä tein valssi-niistohässäkän, pituuden jälkeen valssilla/persjätöllä kepeille (meni vähän pitkäksi..) ja keppien jälkeen työnnöllä lähetys takaakiertoon. 12 ja 13 välissä vekki oli ihan ok, mutta takaaleikkaus 13 ja 14 välissä meinasi unohtua, koira kuitenkin toimi hyvin :) Kokeiltiin muutamaan otteeseen vielä kepeille takaaleikkausta ja sitä on kyllä treenattava vielä lisää vaikka muutama ihan hyvä toisto saatiinkin. Kokeiltiin keppeiltä putkelle -kohtaa myös niin, etten tehnyt takaaleikkausta kepeillä vaan jäinkin toiselle puolen keppejä (kuvassa ns. yläpuolelle) ja siitä lähetin koiran putkeen lelun luo ja hyvin toimi. Noitakin vaan lisää treeniin niin alkaa sujua ilman leluakin :)

Kakkostreeninä oli putken pimeät kulmat ja olin ihan yllättynyt miten hyvin R hakee ne vaikkei olla pitkään aikaan niitä treenattu :) Oma ohjaus oli sekä itsenäisessä treenissä että ohjatussa vähän hakusessa, mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa paranee kun saa taas jutun juonesta kiinni. Kontaktitreeniä tehtiin myös vähän ja se ei vieläkään oikein suju niin kuin haluaisin.. Kohta on varmaan pakko luovuttaa ja alkaa vaan juoksuttaa koiraa kontaktit läpi, menköön miten menee..Ääh, no kai ne joskus on siinä kunnossa että kehtaa taas kisata.. Apua otetaan mielellään vastaan jos jollain on antaa hyviä vinkkejä :)

Tänään käytiin lumipyryssä lenkkeilemässä ja nyt pitäisi lähteä pikaisesti vielä jouluostoksille. Huominen meneekin sitten messarissa Voittaja-näyttelyssä, ensin aamupäivä Eläinlääkäriliiton ständillä esittelemässä eltdk:n toimintaa ja sitten ihan omaehtoisen kiertelyn ja SHOPPAILUN merkeissä :D