tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kesä ja loma :) (tai ainakin kesä)

5. kouluvuosi on nyt takana ja mulla on kauan kaivattu lomaviikko ennen työelämään ryntäämistä. Oon saanut nyt kaikki tilauksetkin tehtyä tulevia viikkoja varten, joten loppuviikon voisi yrittää vaan lomailla (niin varmaan kun pystyiskin..).

Eilen käytiin helteillä treenaamassa agia viimeistä kertaa ennen lähtöä Mäntyharjulle. Mistä muuten tuli mieleen, että saatiin treenipaikka Mäntyharjulta kesäksi, jes !:) Eilisissä treeneissä oli leijeröintiä, tiukkoja käännöksiä ja lisää leijeröintiä/irtoamista. Yllättävän hyvin toi koira irtoaa poispäin musta, näköjään oma luotto koiraan voisi olla parempi.. Tiukat käännökset on edelleen meille vaikeita, mutta koko ajan kaarratukset on pienentynyt ja ehkä oma ohjauskin alkaa pikkuhiljaa olemaan paremmin ajoissa. Kontaktien osalta tekee nykyään ihan ok suorituksia, joten kaipa sitä voisi tänä kesänä käydä kurkkaamassa taas meininkiä kisakentilläkin..;) Joskaan mullahan ei ole tälle vuodelle edes lisenssiä eli se pitäisi hankkia ensin, joten saapi nähdä..

torstai 9. toukokuuta 2013

Päivityksen poikasta

Blogi on elänyt hiljaiseloa, sillä yksinkertaisesti ei ole ollut kovinkaan paljon aikaa kirjoittaa eikä sen puoleen asiaakaan mistä kirjoittaa. Vuosi lähti käyntiin 3 kk treenitauolla ensialkuun omien menojen ja sittemmin oman loukkaantumisen vuoksi. Kovin vähän on siis tänä talvena päästy treenaamaan. Lisäksi koko kevät on ollut täynnä lääkefirmojen esittelyiltoja ja koulustressiä, joten ylimääräistä aikaa ei ole kauheasti ollut ja jos on ollutkin niin sen on jaksanut viettää lähinnä sohvaa kuluttaen. Kesä tullaan viettämään Retun kanssa Mäntyharjulla ja oonkin jo hakenut kesätreenipaikkaa lähialueen seuroista. Nyt sitten jännäillään päästäänkö johonkin ryhmään vai jääkö kesän treenit mökkitreenailuiksi ilman esteitä
Mitään tavoitteita en tälle vuodelle ole asettanut, kunhan nyt pysyttäisiin loppuvuosi terveenä koko porukka. Pyritään käymään nyt toukokuu vielä oman treeniryhmän treeneissä ja nauttimaan niistä ennen siirtymistä muihin maisemiin.

Retulle tuli huhtikuussa täyteen 7 vuotta ja sitä juhlistettiin synttärisankarille tehdyllä herkkukakulla.
"Herkkukakku": Lihamurekekakku, jonka päällä herkkutikusta tehdyt kynttilät, pala kanafilettä ja luonnonjogurttikuorrute.
Synttärisankari odottamassa lupaa kakunsyönnille
Kaikin puolin siis toiminnantäyteinen kevät ollut, ei niinkään treenirintamalla, mutta yksityiselämän puolella. En uskalla luvata kesänkään osalta kovin ahkeraa päivytystahtia, mutta mikäli saadaan treenipaikka kesäksi niin eiköhän tännekin aina silloin tällöin jotain tule kirjoiteltua :) Oikein mukavaa alkavaa kesää kaikille, nautitaan aurinkoisista päivistä ja ulkotreeneistä täysin rinnoin!:)