maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäistreenit ja -kisat

Ihan luksusta, kun on ollut nämä pääsiäisen lomapäivät ja itseasiassa meikäläisellä on vielä huominenkin vapaata, kun ei ole koulua :D

Eilen oltiin taas treeneissä ja tehtiin seuraavanlaista rataa:

Mittasuhteet nyt ei välttämättä ole täysin oikeat, mutta pääpiirteissään tuollainen oli rata. Jätettiin Retun kanssa keinu väliin eli mentiin keppien jälkeen suoraan 5-aidalle. Rata sujui hyvin tuonne 10-putkelle asti, siinä otin Retun huonosti haltuun niin, että ehti hypätä 12. Jatkettiin kuitenkin korjauksen jälkeen rataa, mutta oma ohjaus oli löysää ja koira karkasi muurin jälkeen hypäten 15-aidan väärältä puolelta. Korjasin ja palkkasin putken jälkeen ja otettiin sitten loppusuoran puomi ja hyppy erikseen vauhtipätkänä. Vähän jäi taas kontaktille, mutta korjasi nopeasti asennon, kun kannusti ja samantien vapautus hypylle ja lelu perään tai eteen miten sen nyt sitten haluaa ajatella :) Tehtiin vielä uudestaan alusta ja parin väännön jälkeen tuo pätkä 9-16 sujui ihan ok.

Tein lisäksi hyppy+puomi ja puomi+hyppy yhdistelmää muutamaan otteeseen ja kontaktit alkoi parin ensimmäisen toiston jälkeen sujua loistavasti!:) Ehkä meillä on vielä toivoa saada nuo kuntoon..

Olin tänään sitten seuraamassa pääsiäiskisoja Purinalla ja mahtava Koivislaisten edustus olikin!:D Tulin itse paikalle vasta kakkosluokkia seuraamaan, mutta ykkösluokassa Tomi ja Onni oli napanneet nyt pääsiäisviikonlopun aikana 3 nollaa mediykkösistä ja kaikki vielä luokkavoittoina, joten tervetuloa kakkosluokkaan! Tiina ja Lunakin urakoi tänään maksiykkösissä kaksi nollaa ja toisen myöskin luokkavoittona, mahtavat onnittelut!!:) Kakkosissa Koivislaisia oli kisaamassa Suvi ja Nelli sekä Anne ja Hilma&Aune. Hienoja ratoja molemmilla, mitä nyt Suvi vähän töppäili ;P Mutta sellasta sattuu ja tulos oli kuitenkin aika veikeä, eiks je :D Kisatunnelma oli kohdillaan ja hienoja suorituksia kyllä oli, on tuo agility vaan hieno laji! Meidän koululaisia oli useampikin kisaamassa, hienoja tuloksia myös heillä, joten mikäs sitä oli kisoja seuratessa ja kuvaillessa..

Kotiin päästyä käytiin Retun kanssa vielä lenkkeilemässä ja hienosti tuo ohitti vastaantulevat koirat tällä kertaa :) Mukava päivä siis kaiken kaikkiaan :) Vielä kun saisi tuon kommenttihomman toimimaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti