lauantai 20. marraskuuta 2010

Torstain agiliidot

Päästiin torstaina pitkästä aikaa agiliitämään Retun kanssa ja koirasta kyllä huomasi ettei ole pitkään aikaan treenattu, sillä kierrokset meni ihan yli.. Tehtiin Hannan opissa seuraavanlaista pätkää:
Tarkoituksena siis oli treenata esteen takaa ohjausta, tässä tapauksessa puomin takaa ohjausta. Ensimmäinen rundi sujui hyvin, eli R suoritti hienosti esteen takaa ohjaten hypyt 7 ja 8 ja kääntyi hyvin takaaleikkauksella esteeltä 11 esteelle 12. Sitten kun lähdettiin suoritusta hinkkaamaan niin johan meni pieleen. R ei selvästi nyt kestänyt toistoja vaan alkoi turhautua/mennä kierroksille, jolloin tekemisestä ei oikein tahtonut tulla enää mitään järkevää. Meidän yksi vahvimmista ohjauksista eli takaaleikkaus alkoi ensin tökkiä eli R teki kiepin 11 ja 12 välissä ja sitä sitten hinkattiinkin monta kertaa ennenkuin alkoi taas sujua. No, kuhan päästään taas treenirytmiin niin eiköhän tuon toistokestävyyskin taas parane, toivotaan..

Lisäksi tehtiin keppikulmia ja tauko on ehkä tehnyt koiralle hyvää tai sitten kyseessä oli vain onnenkantamoisia, mutta R haki tosi hyvin avokulmatkin :) Pujotteluvauhti ei ollut parasta mahdollista tällä kertaa, mutta hallin pohja oli keppien kohdalla tosi pehmeä ja upottava mikä varmasti osaltaan selittää vauhdin hiipumisen. Pystyin myös olemaan hyvin etäällä kepeistä ja R pujotteli silti loppuun asti ja vielä niin, että keppien päässä (noin 2-3 m viimeisestä kepistä) oli useasti lelu odottamassa!! :D

Tullut tässä myös todettua, että Retu ei osaa vapautuskäskyä. Näin on. Se on ilmeisesti yhdistänyt vapautuskäskyksi jonkun mun eleen, ei pelkkää sanaa, joten nyt ollaan sitten treenattu vapautuskäskyä :) Pikkuhiljaa alkaa näkyä jotain tajuamisen merkkejä ko. käskyn suhteen, joten eiköhän se siitä..

Tänne eteläänkin on tällä viikolla satanut lumi, itseasiassa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. On se vaan ihanaa, kun näkeekin jotain koulusta/töistä tullessaan :) R on jokavuotiseen tapaansa ollut ihan innoissaan lumesta, naama lumessa viipottaa menemään pitkin hankia :) Hassu koira.

1 kommentti:

  1. Voin kuvitella, et Retu on ollu hieman fiiliksissä päästessään taas agiesteille. :D Joskus tauko on kai hyväksi, kun vaan tietäis millon..

    Ja voi tota vapautuskäskyä! Onhan se hyvä, että tässä vaiheessa selvis, ettei Reino tiedä mitä se tarkottaa. :D Ehkä oot sit vaan aina liikkunu tms. kun annat käskyn. Kaikkea hassua sitä tulee tehtyä ihan huomaamatta..

    VastaaPoista