tiistai 9. elokuuta 2011

Vauhtiympyrää

Käytiin tekemässä sunnuntaina Retun kanssa vähän vauhtitreeniä ja niitä vauhdista käännöksiä, jotka on meille niiin vaikeita. Bongasin jostakin alla olevan tyyppisen treenin ja oli (taas vaihteeksi) pakko päästä tekemään itekin :D
Tuossa treenissähän on lähes loputtomasti variaatioita, mutten jaksanut kaikki piirtää kuvaan, ettei mene liian sekavaksi. Tuossa nyt pääpiirteissään treenit mitä tehtiin ja lisäksi tehtiin noiden yhdistelmiä fiiliksen mukaan. Keltaisilla neliöillä merkittyä pätkää tehtiin ensin ja se alkoi sujua tosi hyvin, vaikka välillä kaaret venyikin. Olin varma, että tää olisi meille vaikea treeni, mutta joko helle oli hidastanut sen verran koiran vauhtia tai luulin väärin, mutta Retu ei KERTAAKAAN irronnut ns. luvatta päätyhypyille :o Toisena tehtiin rajaamattomin numeroin merkittyä treeniä, jossa treenasin vähän sylkkäreitä ja ennakoivia valsseja (+takaakiertoja) ja tääkin toimi hyvin. Mä en tajuu. Sillon, kun en erityisesti treenaa tiukkoja käännöksiä suoran jälkeen, ne menee ihan penkin alle, mutta sitten, kun otan oikein treeniin ne, niin ei kauheen huonoja suorituksia tule. Höh. Ei siis tietenkään pidä luulla, etten ois tyytyväinen, kun koira tekee hyvin, mutta kun noi käännökset ei mun mielestä oo todellisuutta vaan jotain treenituuria.

Viimeisessäkin versiossa (ympyröidyt numerot) treenasin ennakoivaa valssia (+takaakiertoa) ja näihin (yllättävää!;)) R kääntyi hyvin. Loppujen lopuksi toi koira kääntyi niin hyvin, että alkoi olla haastavaa saada se irtoamaan päätyhypyille! Nyt sitten vaan ettimään sitä tasapainoa irtoamisen ja kääntymisen välille :D

Ollaan me ehditty ihan vähän kotitokoillakin. Ei se luoksetulo sentään niin pahassa jamassa ole miltä viime treeneissä näytti. Huh, ehin jo huolestua oikeesti, että joudutaan aloittamaan sen rakentaminen alusta.. Ne ei ehkä vaan ollut ihan meidän parhaat treenit, ei koiran eikä ohjaajan osalta, mutta suunta on ylöspäin :)

Matkakuumetta alkaa jo pukata, pakkailu on aloitettu jo tänään. Enää 4 päivää lähtöön :)

1 kommentti:

  1. Kivan oloinen vauhtitreeni, pitääpä kokeilla joskus!!

    Tuo treenituuri on kyllä kumma juttu, kun treeneissä homma toimii kuin unelma, mutta kisatilanteessa joku käy vaihtamassa sen osaavan koiran johonkin halpaan kopioon... :D

    Ei vaan, kaipa ne onnistuneet toistot sitä hedelmää kuitenkin kantavat, hyvä Retu! :)

    -Tuuli

    VastaaPoista