keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Sunnuntain treenit

Sunnuntaina käytiin taas treenailemassa ohjatuissa treeneissä hallilla. Katja veti treeninä rataa, joka näytti tältä:

Meillä kun ei nuo puomin kontaktit ihan suju vielä niin kuin haluaisin niin tehtiin Retun kanssa hieman muunneltua rataa. Eli alku ihan normaalisti, mutta puomilta vapautin suoraan eteen putkeen, jotta saadaan tosiaan edelleen noita vauhtivapautuksia puomilta. Ei tehnyt kovin hyvää kontaktia, juoksi aika hyvin päähän asti, mutta jäi kontaktille seisomaan eli ei tullut reippaasti loppuun asti (höh!), joten eikun lisää puomitreeniä.. Välistävedot ei meinannut aluksi millään sujua, oli jatkuvasti menossa 6-aidan jälkeen 7-aidan väärältä puolelta, mutta sitten kun koira tajusi, että pitää tulla välistä niin koko rivi meni hienosti. Irtosi hyvin putkeen ja takaakierrot sujui hyvin, jes! On varmasti ollut vaikutusta Orenius-treenillä noihin takaakiertoihin, siellä kun opin sen, että oman liikkeen pitää työntää koira takaakiertoon ja vasta sitten voi itse lähteä toiseen suuntaan. Jossakin siis ainakin edistytty tämän talven aikana, tai siis lähinnä ohjaaja on edistynyt, koira nyt on osannut jo ennestään :)

A:n jälkeen lähetys täysin pimeässä kulmassa olevalle putkelle sujui hyvin siinä mielessä, että koira irtosi sinne hyvin, mutta etenin liikaa sivusuunnassa kohti pituutta, enkä liikkeellä vetänyt koiraa putkeen, joten tuli putken yli kaaren päältä takaisin. Ja eikun uusi yritys ja hyvin meni putkeen kun en hätäillyt sivusuunnassa etenemisen kanssa ja maltoin liikkeellä vetää koiran putkeen. Loppusuora nyt oli meille helppo, tuo koira irtoaa noilla suorilla todella hyvin :)

Tehtiin lisäksi keppitreeniä, lähinnä eri kulmia. Sujui suht ok, hakee melko itsenäisesti oikean välin, mutta heti kun toistoja alkaa olla enempi alla niin lähtee hakemaan kakkosväliin. Jos pidän namilautasta keppien päässä (n. 3-4m viimeisestä kepistä) niin hakee kakkosväliin + jättää välejä pujottelematta eli pitäisi varmaan saada vielä lisävarmuutta kepeille ennenkuin ottaa taas namilautasen käyttöön kepeillä. Tehtiin myös muutama toisto pelkkää puomin alastuloa ja sujui hyvin, pitäisi tosiaan vaan irrottaa se alastulo ja laittaa vaikka muurin päälle niin olisi vähän lähempänä oikeaa puomin suoritustapaa.. Tein myös irtoamisia putkeen, Retulle kun ne on välillä ollut vaikeita ja tullut turhia kieltoja niissä, mutta hyvin tuo nyt irtosi, en tiedä onkohan sillä putkivarmuus parantunut vai lieko hallin putket vaan tulleet tarpeeksi tutuiksi.

Oon alkanut vähän haaveilemaan, että mentäisiin Retun kanssa kokeilemaan BH-koetta ensi syksynä.. Lähinnähän ongelmana on koirien ohittaminen, en tiedä saanko sitä ikinä ohittamaan välinpitämättömästi tai edes varmasti nätisti.. Yleensäkin tuo kaupunkiosio on vähän semmoinen osio, jossa voi tuon terävän kaverin kanssa tulla ongelmia, koskaan kun ei tiedä mitä siellä tulee vastaan ja miten tuo keksii reagoida. Tuo tottiskuvio ei vaikuta kovin haastavalta eikä myöskään muut tottelevaisuusosion liikkeet tosin harjoitusta nekin vaativat. Noh, kypsytellään asiaa ja katsotaan syksymmällä mikä on tilanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti