tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hommat hanskassa - hanskat hukassa

Koulu tuntuu nykyään syövän kaiken vapaa-ajan ja jos joskus erehtyy tekemään jotain muuta niin tekemättömien kouluhommien aiheuttama morkkis on taattu. Nytkin pitäisi lukea kliinisen lisääntymistieteen tenttiin, mutta ei vaan millään jaksaisi. Varsinkaan, kun ulkona paistaa aurinko ja on muutoinkin ihana ulkoilusää..

Ollaan me sentään käyty treenailemassakin vähän tokoa ja agia viikkotreeneissä.

Tokossa testailin seuraamisen käännöksiä ja ne oli tosi hyviä tällä kertaa :) Kaikki käännökset oli lähes joka kerta tiiviitä ja muutenkin koira skarppasi hyvin. Lisäksi tehtiin paikallamakuu, luoksetulon pysäytyksiä ja ruutua. Paikallamakuussa tapahtui jotain parin minuutin kohdalla, sillä R oli noussut istumaan ja vieläpä kääntynyt sivullepäin! Kävin palauttamassa maahan ja menin loppuajaksi piiloon, ei huomautettavaa tässä loppuosassa. Ehkä R häiriintyi muiden vapauttaessa tai käskyttäessä koiriaan, tiedä siitä sitten.
Luoksetulossa eka toisto oli hyvä, sitten alkoi taas himmailu parin toiston ajaksi ja sitten taas hyvä pysäytys. Tää toistui pari kertaa ja lopetettiin treeni hyvään pysäytykseen. Nyt kuitenkin tuntui, että R alkoi tajuta ideaa, eli palautui nopeammin himmailuista. Ruutua tehtiin ihan vaan tuttuun tyyliin niin, että vietiin matto ruutuun, sinne nakkeja ja R pääsi juoksemaan ruudun ja mun väliä muutamaan otteeseen.
Tehtiin tokotreenien yhteydessä myös muutama puomin alastulo sivusta hyppäämällä ja teki tosi hyvässä vireessä ja vauhdilla, jes! Välillä oli lelupalkka valmiina edessä, mutta kävin silti lähes joka kerta myös palkkaamassa 2on-2offiin.

Agitreeneissä perjantaina oli helpohko rata, jossa pääsi testaamaan mm. välistävetoja, twistiä, keppien avokulmaa, pimeitä putkikulmia ja putkesta kääntymistä. Avokulma sujui alkuun hyvin, mutta loppua kohti R alkoi osua enempi kakkosväliin ja sitä sitten korjailtiin muutamaan otteeseen. Välistävedot oli yllättävän hyvät, ensimmäinen käännös tosin meinasi helposti venyä. Retu oli taas mukavan irtoavalla päällä (ehkä jopa vähän liian irtoavalla ;)), haki hyvin pimeät putkikulmat ja yllättäen jopa kääntyi putkista hyvin. Oikeat putkenpäät ei aina ihan meinannut löytyä ja ylimääräisiä hyppyjä meinasi kertyä matkan varrelle vähän turhan paljon, mutta ainakin koiralla oli kivaa :D

Nyt kuitenkin jatkamaan tenttiin lukua, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!:)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pikaiset treenikuulumiset

Päästiin pitkästä aikaa keskiviikkona tokoilemaan hallille!:) Tehtiin kapulan pitoa, luoksetuloa ja käskytettynä jäävät. Kapulan pidon siirsin nyt sivulle eli R sai pitää kapulaa mun sivulla istuen. Sujui ihan hyvin, vaikka oli melkoisesti häiriötä ja lisäksi mulla oli ongelmia oppia toimimaan koira sivulla. Luoksetuloissa jouduin ottamaan monta läpijuoksua ennen kuin sain ennakoinnin pois ja tehtiinkin sitten vaan yksi onnistunut pysäytys ja loppuun vielä läpijuoksu. Meillä on kyllä pitkä suo kuljettavana ton ennakointiherkkyyden takia.. Jäävien tilanteen halusin ihan vaan tarkistaa ja eihän se seisomaan jääminen suju vaan yritti jatkuvasti maahan. Pitää siis ottaa vihjekäskyt mukaan ennen liikettä, jotta koira tietää mitä tehdään seuraavaksi. Kaiken kaikkiaan ihan onnistuneet treenit, paikallamakuu tehtiin ylipitkänä (4 min) ja olin koko ajan piilossa eli se alkaa olla hyvällä mallilla :)

Tänään käytiin treenailemassa kontakteja Sadun ohjauksessa ja päätin tällä kertaa treenata A-estettä, jotta saatais se alulle. Niillä muutamilla toistoilla mitä tehtiin ei saatu Retua juoksemaan nätisti harjan yli, mutta ei se kaukana ollut. Nyt vaan tehdään treenien aluksi aina madalletulla A-esteellä muutama toisto jos se sieltä lähtisi. Speedpumpia olisi hyvä pitää A:n harjalla tai vähän ennen harjaa, jotta se tukisi harjan yli hyppäämistä. Toinen vaihtoehto on laittaa speedpump reilusti harjan jälkeen niin, että koira joutuu väkisin vaihtamaan laukalle sen yli hypätessään. Katsotaan miten hommaa lähtee toimimaan :)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kisa-analyysin tynkää yms.

Varsinainen kisa-analyysi jäi Ojangon kisoista tekemättä, mutta muutaman sanan voisi videon kera pistää tänne. Tuomarina hyppiksellä oli Seppo Savikko ja ihanneaika 47 s eli ei mikään paha tuolle rataprofiilille. Meidän aikahan tais lopulta olla jotakin 38,11 s eli melko helposti pääsi perussuorituksella alle ihanneajan. Meidän piti startata kolmansina, mutta eka oli jäänyt pois ja toka siirretty luokan loppuun, joten jouduttiinkin starttaamaan luokan ensimmäisinä.. Tavallaan hyvä, ettei tarvinnut odotella omaa vuoroa kauan, mutta toisaalta kisajännitys tuntu nousevan melko korkeelle ton starttipaikan takia. Muutenkin huomasin jännittäväni (yllättäen) pitkän kisatauon jälkeen aika paljon, mutta hyvin sain pidettyä jännityksen kuitenkin hallinnassa, vain kerran piti käydä vessassa kisapaikalla ;) Jännitystä ei yhtään helpottanut se, että rata oli melko helppo ja ei olla koskaan onnistuttu Savikon radalla..

Ojangon hyppis (kiitos Tuulille kuvaamisesta!:))
Tuli taas huomattua, että jotenkin rata tuntuu niin erilaiselta sitä tehdessä kuin miltä se sitten videolla näyttää.. Retu oli radalla aika nihkeä, tuntui, että jatkuvasti sitä sai odotella ja no, kyllähän se osittain videollakin siltä näyttää. Sitten toisaalta taas jotkut mutkat tuntu venyvän ihan tuhottoman isoiksi, mutta eihän ne kovin isoja videolta katottuna ollut. Ja kepit oli kyllä hitaat niin radalla kuin videollakin, ei siitä mihinkään pääse. Niin ja tuossa yhdessä kohtaa putken jälkeen olin jo rataantutustumisessa koko ajan menossa väärään suuntaan, joten radallakin siinä näkyy tommonen ihme koukkaus, kun korjaan oman suunnan viime tipassa :D
Hyvää tolla radalla oli se, että koira tuntui irtoavan ihan kivasti, ei tullut turhia kieltoja :) Myöskin ehdin melko hyvin tehdä ne ohjaukset mitä olin suunnitellutkin, joskin sekin varmaan johtui siitä, ettei Retu tuntunut juoksevan ihan täysiä.

Tiistaina R kävi taas Tytillä hierottavana ja melko hyvänä oli lihaksisto pysynyt. Vähän jäykkyyttä oli lantiossa, mikä osittain saattoi selittää kisoissakin näkynyttä jähmeyttä, mutta muuten koira oli aikasta hyvä :)
Perjantain treeneissä oltiin Annen kanssa kahdestaan ja saatiin siis treenata melko paljon kahteen tuntiin. R irtosi taas tosi hyvin, mä vaan en osannut irrota riittävästi, jotta olisin ehtinyt joka paikkaan. Eli tuttuun tapaan jäin möllöttämään paikalleni, kun olisi pitänyt jo olla ihan muualla ja "yllättäen" en sitten ehtinyt. Tuli kokeiltua takaaleikkausta ja persjättöä sellaisiin kohtiin mihin en niitä ikinä itse olisi käyttänyt, mutta hyvin toimi molemmat, joskin jälkimmäisessä sai kyllä juosta :) Tällä viikolla meiltä jää varmaankin perjantaitreenit väliin, mutta sunnuntaina jatketaan kontaktitreenien merkeissä.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Vieraileva tähti

Siskon koira on ollut meillä tän viikon Retun seurana. Kahden koiran kanssa eläminen sinänsä ei ole ollut kovin vaikeaa, ainoastaan hihnalenkit tuottaa ongelmia. Mä en vaan osaa pitää kahta talutinta ja opettelua on ollut myös siinä, missä vieraileva tähti eli Donna saa kulkea. Retuhan osaa kulkea aina sillä puolella missä hihna on eikä yritä poukkoilla mun edestä puolelta toiselle, sillä puolta ollaan opeteltu vaihtamaan ainoastaan mun takaa ja sekin vaan käskystä. No Donnahan ei tätä ole opetellut ja ekat päivät menikin siinä, että opeteltiin millä puolella kuuluu kulkea. Nyt hihnalenkit sujuu jo vähän kivuttomammin, mutta kyllä ne koirat ja omat kädet menee välillä edelleen solmuun kahden hihnan kanssa. Kaikki kunnia niille, joilta kahden koiran taluttaminen sujuu hyvin :)
Vieraileva tähti

Donna lempipuuhassaan eli kierimässä lumessa :)

Perjantain agitreenit meni hyvin, tehtiin rataa, jossa pääsi kivasti kokeilemaan erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Sain mahdutettua radalle perus valssien, takaaleikkausten ja persjättöjen lisäksi mm. päällejuoksuja, pakkovalssin ja jaakotuksen. Lisäksi harjoitusta saatiin keppien avokulmasta, joka sujui keppien takaa kutsuttana hyvin. Yhden puominkin sain mahdutettua treeneihin mukaan ja sujui ihan passelisti, useammin pitäisi vaan ehdottomasti päästä treenaamaan, jotta edistystä tapahtuisi..

Käytiin tänään myös pitkästä aikaa Retun kanssa kisaamassa. Kisapaikkana treeneistä tuttu Ojanko ja hyppyradalla käytiin pyörähtämässä tuloksella -8,89 ja sijoitus 2/8. Ei kuitenkaan ehditty jäädä palkintojenjakoa odottamaan, joten saadaan toivon mukaan palkinnot ja kisakirja jälkitoimituksena.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Treenipäivitystä

Viime viikolla treenailtiin satunnaisesti tokoa kotosalla. Noudossa pitotreenit on edelleen kesken, R tuppaa yrittää purra kapulaa, joten treenihetkien rauhallisuuden saavuttamisessa on vielä tekemistä. Lisäksi ollaan tehty luoksetulon pysäytyksiä lyhyeltä matkalta takapalkalla ja ne on onnistunut hyvin. Tarkkana tosin pitää noissakin olla ettei ennakoi pysäytystä. Kaukojen istumaannousuja on tehty satunnaisesti lenkillä ja nekin on parantuneet, nyt pitäisi vaan aloittaa systemaattisempi treenaaminen..

Perjantain agitreeneissä tehtiin taas Liuhtojen treenirataa pätkissä. Saatiin tosi onnistuneita pätkiä ja kokeiltiin erilaisia ohjauksia joihinkin kohtiin. Alun pitkällä hyppysuoralla, jonka viimeinen este piti kiertää takaa, toimi hyvin kutsu viimeisen esteen takaa ja pakkovalssilla veto tälle viimeiselle hypylle. R irtosi hyvin pimeään putkikulmaan ja muutenkin oli hyvin irtoavalla päälllä. Mun ennakoivat valssit sen sijaan oli huonoja, eli niitä pitäisi nyt kyllä oikein tehotreenata. Samaten lisätreeniä kaipasi mun vekkaukset, en millään muistanut ottaa vastakättä mukaan ja niinpä koira eksyi lähes joka kerta takaakiertoon huonon ohjauksen takia. Sain alkuun tehtyä myös pari puomia niin, että Paula palkkaili alastulossa, mutta suoritukset ei ollut kovin hyviä. Koiran vire ei varmasti ollut paras mahdollinen ja puomikin oli koiralle uusi, joten siinä varmaan syyt. Jatkossa siis kiinnitettävä paljon huomiota siihen, että koiran vire on hyvä ennen puomille menoa.

Sunnuntaina käytiin Annen ja Terhin kanssa extratreeneissä Sporttiksella. Kiva oli päästä testaamaan itselle uusi halli ja tykkäsin kyllä kovasti. Tehtiin perjantaista viisastuneina ennakoivaa valssia, takaakiertoja ja muuta pientä hömpöttelyä parilla hypyllä ja putkella. Lisäksi tehtiin pari puomia ja nyt ne oli superhyviä!:) Tajusin myös sellaisen jutun, kun laitoin lihapullanpalasia alustalle, että R paineistui siitä. Se alkoi haukkua eikä suostunut tulemaan alustan lähelle, vaikka kannustin. Siirsin alustan pois kontaktilta ja oikein hetsasin koiraa alustalla ja yritin saada sen syömään lihapullat, mutta ei. Lopulta sain sen syömään lihapullat ja sen jälkeen vire oli hyvä. Mun päätelmä tosta oli se, että R on vaan niin kiltti (eli opetettu pyytämään lupa), ettei se rohkene yrittää namien varastamista tossa tilanteessa ja siten se turhautuu. Tästä eteenpäin yritänkin saada sille lisää röyhkeyttä eli kehun sitä valtavasti jos varastaa namit alustalta tai tekee lähes mitä vaan agikentällä :) Syteen tai saveen, katsotaan mihin tällä päädytään ;) Lopuksi tehtiin vielä keppikulmia ja voi mahdoton ne avokulmat on vaikeita! Saatiin onnistuneita toistoja ainoastaan siten, että laitoin pallon valmiiksi keppien toiseen päähän. Takaaleikkaukset kepeillä tuotti nyt myös vaikeuksia, niihinkin hyvänä apuna oli valmiina maassa oleva pallo. Kepit on siis mennyt takapakkia, mutta toisaalta eipä niitä oo kauheesti treenattukaan viime aikoina.. Mutta hauskaa oli, kiitos vaan hyvästä treeniseurasta!:)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Perjantaiagit

Perjantain treeneissä tehtiin takaakiertoja oikein urakalla. Retu teki aika kivalla vireellä töitä ja vauhtikin oli parempi kuin viime treeneissä, joten ehkä sekin alkaa tottua tohon uuteen halliin.

Parannettavaa (eli treenilistan jatkoksi) ton radan perusteella:
- oman ohjauksen ajoitus paremmaksi (kaarteet veenyyi)
- keppien aloitus! (aloitti turhan monta kertaa väärin)
- vauhti

Onnistui hyvin tossa treenissä:
- lähdöt (oli hyvässä vireessä, mutta pysyi hyvin)
- vauhti oli paikoitellen tosi hyvä
- koiran vire
- takaakierrot

Ainut mikä jäi oikeasti harmittamaan perjantain treeneissä oli se, etten saanut aikaiseksi treenata niitä kontakteja :( Mun pitää nyt oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä JOKA TREENIEN ALUSSA pari puomia. Nih.

Nyt, kun ei ole ratapiirroksia laittaa niin pistetään vähän talvisia lenkkikuvia. On se vaan ollut luksusta, kun on päässyt aikaisin koulusta ja siten lenkkeilemään lumisiin metsiin auringon vielä paistaessa :) Vielä, kun muistaisi useammin ottaa sen kameran mukaan..



keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kennelyskää liikenteessä

Kennelyskä eli infektiivinen trakeobronkiitti on herkästi tarttuva hengitystietulehdus, jolla voi olla useita eri aiheuttajia. Tyypillinen oire kennelyskälle on nimensä mukaisesti äkillisesti alkanyt yskä. Tautia on lievää (oireet 3-10 pv tartunnassa: yskä, +/- silmä- ja sierainvuoto, yleistila virkeä) ja vakavaa (limainen yskä/ei yskää, hengitysvaikeudet, silmä- ja sierainvuoto, kuume, yleistila apaattinen) muotoa, joista varmasti yleisempi on tuo lievä. Lievä muotohan paranee itsekseen, mutta lepo ei varmasti ole pahitteeksi koirallakaan. Tauti tarttuu pisaratartuntana koirasta toiseen ja oireettomat kantajat ovat merkittäviä taudin levittäjiä. Tuosta varoajasta kiinni pitäminen tuntuu olevan ihmisille vaikeaa ja varmaankin siitä syystä tuota kennelyskää tuppaa nyt olemaan todella monella. Eli muistakaahan pitää ne yskivät koirat kotona lepäämässä siihen asti, että ovat olleet oireettomia tuon 2 viikkoa. Eikä tosiaan tuoda niitä perheen muitakaan koiria treeneihin pariin viikkoon, voivat olla oireettomia kantajia ja siten tartuttaa muita.