Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toko. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. heinäkuuta 2012

Pikapostaus keskiviikon tokotreeneistä

Pitkästä aikaa päästiin tokotreeneihin eilen. Alkuun tehtiin perus paikallamakuu 3,5 min (?), olin hetken piilossa, mutta päätin sitten helpottaa ja tulin näkyviin loppuajaksi. Kun kävelin piiloon niin R oli haukahtanut pari kertaa koirapuistossa riehuville koirille (!), mutta loppuajan makasi nätisti. Tehtiin pareittain häiriötreeniä siten, että toinen koira makasi paikallamakuussa ja toinen teki luoksetuloja vieressä. Avustin luoksetulon perusasennot niin saatiin hyviä luoksetuloja ensimmäistä lukuunottamatta. R makasi myös rauhallisesti, vaikka toinen koira juoksi vajaan parin metrin päästä ohi :) Loppuun tehtiin ohjatun noudon alkeita eli merkkiä ja suuntiin lähetystä erikseen. Merkistä R ei tajua vielä paljoakaan varsinkaan, kun kokeiltiin uutta tekniikkaa merkin opettamiseen. Näytöllä tehty merkki vaikuttaisi ihan hyvältä, R lähti vauhdilla, mutta pysyi hiljaa. Toistoja vaan niin eiköhän se ala sujua :) Suunnat ei vaikuttaneet mitenkään erityisen vaikeilta opettaa, ollaanhan me jo lenkeillä treenattu risteyksissä samaa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Kesäloma here I come! :D

Eilen oli tän lukuvuoden viimeinen koulupäivä eli mulla alkoi nyt kauan odotettu kesäloma :) Tosin varsinainen kesäloma mulla on vasta heinäkuun alussa, mutta töissä olo tuntuu ihan lomalta kouluun verrattuna.. Mulla on kunnianhimoisena suunnitelmana saada tehtyä lisensiaatin tutkielma nyt kesän aikana, joten oon pyrkinyt minimoimaan töissäkäynnin heinäkuun puoleenväliin asti. Saa nähdä miten tossa tavoitteessa onnistun etenkin jos sattuu hyvät kelit, jolloin sisätiloissa pimeässä röntgenkuvien tuijottaminen ei ehkä oo se kaikkein mieluisin homma ;)

Taas hetki mennyt viime päivityksestä, mutta eipä me ihan hirveesti olla ehditty treenatakaan. Kesäkauden kenttätreenit aloitettiin tän viikon maanantaina ja tehtiin 16 esteen ratapätkää. Oma ohjaaminen oli taas vaihteeksi vähän hukassa enkä millään tahtonut saada omaa kroppaa kääntymään halutulla tavalla. Lopulta saatiin kuitenkin ihan hyviä suorituksia. A oli kylläkin huono, kun sitä pitäisi päästä treenaamaan vielä madallettuna. Nyt saatiin hyvin tehtyä muuten tiukkoja käännöksiä, mutta käännökset levisi nyt sivusuuntiin! No, ollaan me silti jossain menty eteenpäin eli R hyppää nätimmin siivekkeen ympäri :) Ite pitää vaan olla tarkempi noissa käännöksissä etten anna liikaa tilaa sivusuunnassa. Kepeille Retu irtosi ihan mahtavasti, vaikka itse olin muutaman metrin päässä sivusuunnassa koko pujottelun ajan.

Toko on nyt kiireiden takia jäänyt melko vähälle. Kaukoja yritän saada tehtyä aina sillon tällön josko ne joskus valmistuisi. Samaten luoksetulo on jäänyt vähän vaiheeseen. Kunhan nyt päästään treeneihin asti kesäkuun alkupuolella niin sitten yritän ryhdistäytyä tokonkin osalta. Lisäksi tarkoitus olisi aloittaa jälkikurssi nyt touko-kesäkuussa, se kun olisi mukavaa vastapainoa agilitylle nyt kesän aikana.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hommat hanskassa - hanskat hukassa

Koulu tuntuu nykyään syövän kaiken vapaa-ajan ja jos joskus erehtyy tekemään jotain muuta niin tekemättömien kouluhommien aiheuttama morkkis on taattu. Nytkin pitäisi lukea kliinisen lisääntymistieteen tenttiin, mutta ei vaan millään jaksaisi. Varsinkaan, kun ulkona paistaa aurinko ja on muutoinkin ihana ulkoilusää..

Ollaan me sentään käyty treenailemassakin vähän tokoa ja agia viikkotreeneissä.

Tokossa testailin seuraamisen käännöksiä ja ne oli tosi hyviä tällä kertaa :) Kaikki käännökset oli lähes joka kerta tiiviitä ja muutenkin koira skarppasi hyvin. Lisäksi tehtiin paikallamakuu, luoksetulon pysäytyksiä ja ruutua. Paikallamakuussa tapahtui jotain parin minuutin kohdalla, sillä R oli noussut istumaan ja vieläpä kääntynyt sivullepäin! Kävin palauttamassa maahan ja menin loppuajaksi piiloon, ei huomautettavaa tässä loppuosassa. Ehkä R häiriintyi muiden vapauttaessa tai käskyttäessä koiriaan, tiedä siitä sitten.
Luoksetulossa eka toisto oli hyvä, sitten alkoi taas himmailu parin toiston ajaksi ja sitten taas hyvä pysäytys. Tää toistui pari kertaa ja lopetettiin treeni hyvään pysäytykseen. Nyt kuitenkin tuntui, että R alkoi tajuta ideaa, eli palautui nopeammin himmailuista. Ruutua tehtiin ihan vaan tuttuun tyyliin niin, että vietiin matto ruutuun, sinne nakkeja ja R pääsi juoksemaan ruudun ja mun väliä muutamaan otteeseen.
Tehtiin tokotreenien yhteydessä myös muutama puomin alastulo sivusta hyppäämällä ja teki tosi hyvässä vireessä ja vauhdilla, jes! Välillä oli lelupalkka valmiina edessä, mutta kävin silti lähes joka kerta myös palkkaamassa 2on-2offiin.

Agitreeneissä perjantaina oli helpohko rata, jossa pääsi testaamaan mm. välistävetoja, twistiä, keppien avokulmaa, pimeitä putkikulmia ja putkesta kääntymistä. Avokulma sujui alkuun hyvin, mutta loppua kohti R alkoi osua enempi kakkosväliin ja sitä sitten korjailtiin muutamaan otteeseen. Välistävedot oli yllättävän hyvät, ensimmäinen käännös tosin meinasi helposti venyä. Retu oli taas mukavan irtoavalla päällä (ehkä jopa vähän liian irtoavalla ;)), haki hyvin pimeät putkikulmat ja yllättäen jopa kääntyi putkista hyvin. Oikeat putkenpäät ei aina ihan meinannut löytyä ja ylimääräisiä hyppyjä meinasi kertyä matkan varrelle vähän turhan paljon, mutta ainakin koiralla oli kivaa :D

Nyt kuitenkin jatkamaan tenttiin lukua, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!:)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pikaiset treenikuulumiset

Päästiin pitkästä aikaa keskiviikkona tokoilemaan hallille!:) Tehtiin kapulan pitoa, luoksetuloa ja käskytettynä jäävät. Kapulan pidon siirsin nyt sivulle eli R sai pitää kapulaa mun sivulla istuen. Sujui ihan hyvin, vaikka oli melkoisesti häiriötä ja lisäksi mulla oli ongelmia oppia toimimaan koira sivulla. Luoksetuloissa jouduin ottamaan monta läpijuoksua ennen kuin sain ennakoinnin pois ja tehtiinkin sitten vaan yksi onnistunut pysäytys ja loppuun vielä läpijuoksu. Meillä on kyllä pitkä suo kuljettavana ton ennakointiherkkyyden takia.. Jäävien tilanteen halusin ihan vaan tarkistaa ja eihän se seisomaan jääminen suju vaan yritti jatkuvasti maahan. Pitää siis ottaa vihjekäskyt mukaan ennen liikettä, jotta koira tietää mitä tehdään seuraavaksi. Kaiken kaikkiaan ihan onnistuneet treenit, paikallamakuu tehtiin ylipitkänä (4 min) ja olin koko ajan piilossa eli se alkaa olla hyvällä mallilla :)

Tänään käytiin treenailemassa kontakteja Sadun ohjauksessa ja päätin tällä kertaa treenata A-estettä, jotta saatais se alulle. Niillä muutamilla toistoilla mitä tehtiin ei saatu Retua juoksemaan nätisti harjan yli, mutta ei se kaukana ollut. Nyt vaan tehdään treenien aluksi aina madalletulla A-esteellä muutama toisto jos se sieltä lähtisi. Speedpumpia olisi hyvä pitää A:n harjalla tai vähän ennen harjaa, jotta se tukisi harjan yli hyppäämistä. Toinen vaihtoehto on laittaa speedpump reilusti harjan jälkeen niin, että koira joutuu väkisin vaihtamaan laukalle sen yli hypätessään. Katsotaan miten hommaa lähtee toimimaan :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Treenipäivitystä

Viime viikolla treenailtiin satunnaisesti tokoa kotosalla. Noudossa pitotreenit on edelleen kesken, R tuppaa yrittää purra kapulaa, joten treenihetkien rauhallisuuden saavuttamisessa on vielä tekemistä. Lisäksi ollaan tehty luoksetulon pysäytyksiä lyhyeltä matkalta takapalkalla ja ne on onnistunut hyvin. Tarkkana tosin pitää noissakin olla ettei ennakoi pysäytystä. Kaukojen istumaannousuja on tehty satunnaisesti lenkillä ja nekin on parantuneet, nyt pitäisi vaan aloittaa systemaattisempi treenaaminen..

Perjantain agitreeneissä tehtiin taas Liuhtojen treenirataa pätkissä. Saatiin tosi onnistuneita pätkiä ja kokeiltiin erilaisia ohjauksia joihinkin kohtiin. Alun pitkällä hyppysuoralla, jonka viimeinen este piti kiertää takaa, toimi hyvin kutsu viimeisen esteen takaa ja pakkovalssilla veto tälle viimeiselle hypylle. R irtosi hyvin pimeään putkikulmaan ja muutenkin oli hyvin irtoavalla päälllä. Mun ennakoivat valssit sen sijaan oli huonoja, eli niitä pitäisi nyt kyllä oikein tehotreenata. Samaten lisätreeniä kaipasi mun vekkaukset, en millään muistanut ottaa vastakättä mukaan ja niinpä koira eksyi lähes joka kerta takaakiertoon huonon ohjauksen takia. Sain alkuun tehtyä myös pari puomia niin, että Paula palkkaili alastulossa, mutta suoritukset ei ollut kovin hyviä. Koiran vire ei varmasti ollut paras mahdollinen ja puomikin oli koiralle uusi, joten siinä varmaan syyt. Jatkossa siis kiinnitettävä paljon huomiota siihen, että koiran vire on hyvä ennen puomille menoa.

Sunnuntaina käytiin Annen ja Terhin kanssa extratreeneissä Sporttiksella. Kiva oli päästä testaamaan itselle uusi halli ja tykkäsin kyllä kovasti. Tehtiin perjantaista viisastuneina ennakoivaa valssia, takaakiertoja ja muuta pientä hömpöttelyä parilla hypyllä ja putkella. Lisäksi tehtiin pari puomia ja nyt ne oli superhyviä!:) Tajusin myös sellaisen jutun, kun laitoin lihapullanpalasia alustalle, että R paineistui siitä. Se alkoi haukkua eikä suostunut tulemaan alustan lähelle, vaikka kannustin. Siirsin alustan pois kontaktilta ja oikein hetsasin koiraa alustalla ja yritin saada sen syömään lihapullat, mutta ei. Lopulta sain sen syömään lihapullat ja sen jälkeen vire oli hyvä. Mun päätelmä tosta oli se, että R on vaan niin kiltti (eli opetettu pyytämään lupa), ettei se rohkene yrittää namien varastamista tossa tilanteessa ja siten se turhautuu. Tästä eteenpäin yritänkin saada sille lisää röyhkeyttä eli kehun sitä valtavasti jos varastaa namit alustalta tai tekee lähes mitä vaan agikentällä :) Syteen tai saveen, katsotaan mihin tällä päädytään ;) Lopuksi tehtiin vielä keppikulmia ja voi mahdoton ne avokulmat on vaikeita! Saatiin onnistuneita toistoja ainoastaan siten, että laitoin pallon valmiiksi keppien toiseen päähän. Takaaleikkaukset kepeillä tuotti nyt myös vaikeuksia, niihinkin hyvänä apuna oli valmiina maassa oleva pallo. Kepit on siis mennyt takapakkia, mutta toisaalta eipä niitä oo kauheesti treenattukaan viime aikoina.. Mutta hauskaa oli, kiitos vaan hyvästä treeniseurasta!:)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kisakärpäsen purema

Ollaan vietetty melko hiljaiseloa treenirintamalla Retun hierontakäynnin jälkeen. Koko koirahan oli ihan vino ja vaivalla Tytti sai availtua osan jumeista, joten ei auttanut muu kuin varata uutta aikaa jo parin viikon päähän. Eli nyt ollaan yritetty ottaa iisisti, jätettiin toko- ja agitreenit suosiolla väliin viime viikolla ja ollaan koitettu lenkkeillä rentoja hihnalenkkejä. Tällä viikolla käytiin kuitenkin jo tokotreeneissä ja lenkkeilty ollaan jo pidempiä lenkkejä ja välillä R on saanut taas juosta irtikin. On ollut niin ihanaa, kun mulla on ollut lyhyitä koulupäiviä niin ollaan päästy valoisan aikaan lenkkeilemään lumisiin metsiin <3 Huomenna olisi tarkoitus mennä agitreeneihin tekemään vähintään soveltaen jotain pientä. Ilmoitin meidät kontaktitreenikurssin toiseen osaan, vaikkei olla vielä ehditty treenaamaan yhtään edellisen kerran juttuja koiran lihasjumien vuoksi. Ärsyttää, kun itsellä olisi intoa treenata, mutta koira tuppaa olemaan koko ajan sairaslomalla :( No, keskiviikkona Retu pääsee taas Tytille hierottavaksi, joten sen jälkeen voidaan toivon mukaan vihdoin alkaa treenata niitä kontakteja kunnolla.


Keskiviikon tokotreeneissä meillä oli aiheena liikkeestä seisomisen vahvistaminen, liikkeiden välit ja häiriöpaikallamakuu. Kaikki sujui oikeastaan ilman sen kummempia ongelmia, mutta tarkoitus olikin vahvistella koiralle tuttuja asioita. Tosin lopuksi päätin tehdä vielä pari vauhtiluoksetuloa, mutta R ei taaskaan tahtonut lähteä liikkeelle kutsusta vaan jäi kököttämään paikalleen.. Tota pitää siis nyt treenata myös lenkeillä.

Kävin tänään Vuokkoset-areenan avajaisissa fiilistelemässä kisatunnelmaa, moikkaamassa tuttuja ja vähän kuvailemassa. Tuli taas niiin kova hinku päästä kisaamaan, on se vaan niin mun juttu! Pitää alkaa katsella hyppäreitä täältä lähialueelta josko sitä kävis edes fiiliksen vuoksi vähän kisailemassa :)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Liukastelua ja kontaktikoulutusta

Nyt on sentään lumi jo maassa, mutta viime viikolla vielä liukasteltiin jääkeleillä. Piti sitten tietystä käydä leikkimässä hengellään juoksulenkillä jäisillä teillä ja kyllähän sen tietää mikä on lopputulos. Tällä kertaa loukkaantunut osapuoli oli koira, joka osui ikävästi isoon jäälohkareeseen kylki edellä ja liukasteli oikein urakalla niin, että lopputuloksena oli kipeä ja huonosti liikkuva koira. Ja just, kun mä olin intoillut siitä, miten hyvässä kunnossa se onkaan. Ei siis pitäisi nuolaista ennenkuin tipahtaa vai miten se oli. Illalla kävin koiran lihaksistoa läpi ja itku meinasi päästä, kun jo kevyet sivelyt sai koiran reagoimaan vahvasti :(

Loppiaisena Retu liikkui ihan ok, joten uskaltauduttiin Satu Hillin kontaktitreeniin. Loppiaisen kontaktikoulutuksen myötä sain paljon ajateltavaa meidän treenaamiseen. Ensiksikin, toistojen määrä on ollut ihan liian suuri eli jatkossa vähän (max 3!), mutta laadukkaita toistoja! Toiseksi mun pitää saada koira oikeaan viretilaan kontakteja treenatessa, jotta niistä vähäisistä toistoista olisi edes mahdollista saada hyviä. Position sinänsä koira osaa, eikä Sadun mielestä sitä treenaamalla saada suoritusta nopeutettua Retun kohdalla vaan nimenomaan hetsaamalla koiraa enempi ja lopettamalla heti hyvää suoritukseen. Ja vapautuksesta pitää saada eleettömämpi. Nyt harjoitellaan siis alkuun lankulla tuota oikeaa viretilaa aina pari toistoa kerralla ja katsotaan josko tuo homma alkaisi edetä. Jatkoakin on kuulemman luvassa, joten sitä odotellessa :)

Sunnuntaina treenailtiin rataa Agirodun joukkuekisan omaisesti eli "kisailtiin" kahdessa joukkueessa ja joukkueen jäsenet starttasi radalle lentävillä lähdöillä heti edellisen tultua maaliin.
Tehtiin ensin rataantutustuminen, jonka jälkeen piti jokaisen suorittaa rata oman virtuaalikoiran kanssa. Tästä kuvitteellisen koiran kanssa suoritetusta radasta otettiin aika ja tavoitteena oli saada kutakuinkin sama aika oikean koiran kanssa. Meillä virtuaalikoiran kanssa aika taisi olla jotain 28 s. ja vähän tuntui siltä, että menin liian lujaa.. No, Retun kanssa aika oli 43 s. ja 5 ratavirhettä keppien väärästä aloituksesta. Oma ohjaus oli hukassa etenkin keppien jälkeen olleessa hyppykieputuksessa ja R liukastui 8-esteen jälkeen kunnolla naamalleen ja liikkui muutenkin aika jähmeästi. Jätettiin sitten uusintakierros väliin, kun koiran liikkuminen oli jähmeää ja uusi liukastuminen ei ainakaan parantanut tilannetta. Onneksi Retu pääsee tänään hierojan käsittelyyn niin ei pääse ainakaan pahenemaan ongelmat kipeiden lihasten vuoksi.

Tokokuulumisia sen verran, että viime viikolla alkoi hallitreenit, mutta me ei ekalle kerralle päästy mun kiireiden vuoksi. Ollaan kuitenkin otettu nyt työn alle nouto, jota oon siis Retun hammasoperaation vuoksi joutunut nyt opettamaan uudestaan alusta asti. Pitämisharjoituksia tehdään siis tällä hetkellä ja ne sujuukin jo hyvin. Ajattelin koittaa jonkinlaista teemakuukausi tyyppistä ratkaisua tokossa, mutta siitä lisää myöhemmin, kun oon saanut sen mietittyä kunnolla läpi.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ollaan me treenattu

Koiravapaa viikko on nyt ohi ja R on taas kotona. Käytiin heti tänään kentällä treenailemassa kontakteja ja testasin vähän suoraan etenemistä ja käännöksiä flat workinä mitä ollaan alkeislaisten kanssa tehty. Hyvin toimi myös Retun kanssa vaikkei tuon kanssa koskaan ole niitä tehty :)

Oon yrittänyt viime päivät etsiä jostain hyvää kontaktiestekurssia, mutta miten se voikin olla niin vaikeaa?! Luulisi, että pääkaupunkiseudulla olisi erityisen hyvin tarjolla erilaisia kursseja ja vielä laadukkaita sellaisia, kun kilpailu on kovaa. Mutta ei. Muualta Suomesta löysin paljonkin, mutta pk-seudulla ei ollut yhtään mun kriteerit täyttävää :( Ehkä sitä pitäisi kerätä porukka ja pyytää sitten joku hyvä kouluttaja kontaktitreeniä pitämään, kun tuskinpa olen ainoa, jolla kontaktien kanssa on ongelmia ;).
No nyt kuitenkin päätin, että se on nyt vaan sitten lähdettävä itse esteille, ei sitä voi loputtamasti pitkittää. Siitä on nyt meinaan jo puoltoista vuotta, kun ollaan tehty Retun kanssa viimeksi puomia tai A-estettä (kun en oo tiennyt mitä tehdä, niin en oo tehnyt mitään).. Tehtiin siis ihan vaan puomin loppua, palkkasin runsaasti ja vapautin lelun perään. Toimi ihan mukavasti, joten tästä nyt sitten koitetaan jatkaa eteenpäin ja toivotaan, että reipas asenne säilyy eikä epäröintiä ala esiintyä..

Viime viikolla ennen Retun Sipooseen lähtöä ehdittiin tehdä vielä muutamia kaukojen maasta istumaan toistoja, jotka sujuikin nyt ihan kivasti. Heti, kun vire on parempi niin myös toistot on parempia (yllättävää ;)), joten nyt mun pitää jatkossa kiinnittää erityistä huomiota koiran viretilaan. Sunnuntaina käytiin myös agitreeneissä, joissa aiheena oli takaaleikkaus ja vekkaus. Takaaleikkaus tuotti tällä kertaa vaikeuksia, sitä ei tosin ollakaan treenattu pitkään aikaan. Jotenkin mulla on ollut käsitys, että takaaleikkaukset toimii hyvin meillä, mutta mitä vielä. Nyt ei ainakaan toiminut. En saanut oikein millään Retua kääntymään kunnolla takaaleikkauksella, joten tätä pitää muistaa treenata jatkossa.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Taidot kateissa

Nykyään meidän treenit koostuu lähinnä tokotreeneistä, kun agilityä ei ehditä treenata. Toivon mukaan siihen on jatkossa tulossa muutos.. Keskiviikon tokoilut oli kuitenkin Heurekalla ja suunnitelmissa oli seuraavaa:
1. Luoksetulo lyhyeltä etäisyydeltä pysäytyksellä (ensimmäistä kertaa!)
2. Kaukojen maasta istumaannousuja
3. Ruutuun lähetyksiä etäisyyttä lisäten

Tehtiin alkuun luoksetuloa lyhyeltä matkalta. Luoksetulokäskynä "tänne" ja pysäytyskäskynä "stå". Eli ensin tein pari kertaa takapalkan (tällä kertaa lelu) vahvistamista ja sitten takapalkan aktivointi, jättökäskynä "istu" ja siirryin itse vajaan 10 m päähän koirasta. Kutsuin koiraa ja heti kun lähti liikkeelle niin annoin pysäytyskäskyn. Ensimmäisellä kerralla pysähdys vähän venyi, mutta kehuin ja vapautin takapalkalle heti, kun jalat seisahtuivat. Toisella yrityksellä oli siinä ja siinä ennakoiko pysähdyksen, mutta kehuin ja vapautin heti takapalkalle, kun seisahtui. Hyvää oli se, että lähti molemmilla kerroilla hyvällä vauhdilla tulemaan. Pysäytykset ei vielä olleet täydellisiä, mutta hei, me tehtiin niitä nyt ekaa kertaa, joten eiköhän niitä vielä ehditä hioa. Jatkossa pitää olla tarkkana ennakoinnin kanssa, mutta muuten näyttää siltä, että meidän luoksetuloprojektihan etenee :)
 
Kaukokäskyjen saralla on tullut eteen vastoinkäyminen. Ollaan harjoiteltu ahkerasti maasta istumaannousua ja se on sujunut tosi kivasti, R ponkaisee reippaasti istumaan ja oon saanut lisättyä etäisyyttä jopa metriin tai puoleentoista. Nyt ei kuitenkaan sujunut :( En tiedä oliko vire väärä vai paikka outo vai molemmat, mutta ylösnousut oli hitaita eikä edes meinannut nousta. Asiaa ei oikeastaan auttanut, vaikka menin ihan lähelle koiraa kyykkyyn. Vasta viimeinen ylösnousu oli vähän parempi. Eikä siinä mitään jos tää olis jäänyt tähän. Mutta ei. Nyt istumaannousut on kotonakin vaikeita eikä toivoakaan, että voisin nousta edes seisomaan enää :( Mä en vaan tajua, mitä oon tehnyt väärin, kun oon onnistunut nyt jotenkin pilaamaan tänkin liikkeen jo heti alkuunsa.. Oon yrittänyt olla nostamatta koiran virettä kauheesti, jotta tekniikka ei kärsisi, mutta tosta alavireestä se kyllä kärsii enempi, joten ehkä kasvatan kuitenkin vähän virettä tohon liikkeeseen.

Ruutuun juoksut sujui ihan ok, vähän joutui etsimään nameja, kun ei nähnyt mattoa pimeessä (ei hyvä), mutta muuten ihan ok. Lisäksi juoksulinja ruutuun olis saanut olla suorempi, mutta tod. näk. toi matto ei nyt ihan tolla nurtsilla toiminut tarkoituksenmukaisesti.

Tänään olisi vielä tarkoitus käydä treenailemassa mm. keinua ja keppejä sekä vähän putkilta kääntymisiä. Huomenna R sitten lähteekin taas viikoksi Sipooseen, kun mulla alkaa kirurgian kurssi. Päivät on pitkiä ja kotonakin pitäisi lukea, joten aikaa muuhun ei oikein tahdo jäädä. Koiravapaa viikko aina silloin tällöin piristää kummasti ja sitä on ihan uudella tapaa intoa treenata, kun koiran saa takaisin :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Ruutuun!

Tänä syksynä tullut enemmän kuin usein todettua, että opiskelu alkaa todellakin häiritä harrastamista :( Toisaalta, nyt on mielenkiintoisia kursseja menossa jatkuvalla syötöllä eli olisi hyvä käyttää vapaa-aikaa myös opiskeluun, mutta toisaalta sitä haluaisi ehtiä myös koiran kanssa jotain touhuamaan. Ens viikolla tätä dilemmaa ei onneksi ole, sillä meillä on ensimmäistä kertaa väliviikko :)

Agitukset on meidän osalta jääneet todella vähiin viime viikkoina, oikeastaan täysin olemattomiin. Tokoiltu ollaan sentään vähän ja nyt onkin projektina oikeasti saada avoimen luoksetulo ja kaukokäskyt eteenpäin. Keskiviikon tokotreeneissä tehtiin pitkästä aikaa ruutua. R muisti melko nopsaan mistä oli kyse eli sehän on meillä tällä hetkellä hauskaa vauhti-ilottelua ruutuun ja takaisin mun luo. Vihjesanana mulla on ruudussa käytössä "missä RUO" ja lähetyskäskynä "RUUTUUN" (aiemmasta viisastuneena nyt kirjoitan tänne käskysanat siltä varalta, että ne taas unohtuu ;)). Nyt tehtiin noin 1m x 1m ruudulla ja sitä lähdetään taas kasvattamaan koekokoiseksi samoin kuin lisäämään lähetysetäisyyttä (nyt noin 5m).
Lisäksi tehtiin edestä sivulletuloja. Ne on ollut Retulla hitaat, mutta oon tehnyt niitä nyt viime aikoina usein ruokinnan yhteydessä ja johan niihinkin on tullut vauhtia. Lisää vaan vielä treeniä, josko niihin sitten alkaisi yhdistyä myös vauhti. Lopuksi tehtiin vielä lyhyt paikallamakuu, olin piilossa lähes koko ajan, mutta kävin välissä palkkaamassa. Vähän R vilkuili ympärilleen, mutta suht rauhassa makasi pääasiassa. Kotona tehtiin vielä takapalkan aktivointia, mitä on tehty nyt parin viikon ajan. Senkin kanssa siis tarkoitus siirtyä seuraavaan vaiheeseen ihan lähipäivinä.
Niin ja löysin sattumalta ihan loistavan treeninamin Retulle, nimittäin pinaattiletut :D Ajattelin, ettei R niitä söisi, kun on niin nirso, mutta vielä mitä! Eli yksi hyvä vaihtoehto lisää mun treeninamiarsenaaliin :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Keskiviikon tokoilut

Eipä me yrityksistä huolimatta olla pahemmin ehditty tällä viikolla treenata, kun ensi maanantaina oleva sisätautiopin tentti painaa päälle. Käytiin kuitenkin keskiviikkona tokotreeneissä. Olin päättänyt treenata takapalkan aktivointia (palautella sitä koiran mieleen) ja kaukojen maasta istumaan ihan alkeista (tässäkin sitta-käskyn mieleen palauttelua). Lisäksi suunnitelmissa oli tehdä seuraamista käskytettynä niin, että "liikkuri" kulkee lähellä mukana häiriönä.
Takapalkan aktivointi ja istumaannousut sujui hyvin, ei niistä sen enempää, ja seuraamisessakaan ei treenikaverin mukana kulkeminen tuntunut Retua haittaavan mitenkään. Mutta typeränä menin sitten kokeilemaan seuraamista lelu kainalossa ja koko pakka hajosi ihan täysin; R poikitti ja seurasi tosi väljästi. Jätetään siis lelu pois seuraamisesta. Ison häiriön Retulle myös aiheutti seurauttaminen toisten koirakoiden välistä, kontakti katoili ja paikka heilahteli eli tätä pitäisi treenata enempi. Paikallamakuu sujui siihen asti hyvin, kunnes toinen koira meni haistelemaan Retua, jolloin R nousi seisomaan. Laitoin kuitenkin uudestaan maahan ja käväisin piilossa parikin kertaa, jolloin pysyi kyllä hyvin ja kävin palkkailemassa eli tuskin mitään traumoja jäi ;) Lopuksi tehtiin vielä perusasentohäiriötreeniä ja oli todella vaikea Retulle. Viereen lentävät lelut ja toisten antamat käskyt on erityisen vaikeita vastustaa, joten niitä vaan treenaamaan lisää.

Kotitreeninä ollaan lukemisen ohessa tehty välillä kaukojen istumaannousuja ihan lähietäisyydeltä, ne sujuu jo ihan kivasti. Pikkuhiljaa nyt sitten vaan etäisyyttä lisäämään ja lisäksi jumppatreeniin pitäisi ottaa myös muut vaihdot, mutta kaikki aikanaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Arjen aherrusta

Kovalla tohinalla on lähtenyt syksy käyntiin. Koulussa tietotulva luennoilla on alusta asti ollut aikamoinen, vaikkakin osa asioista on onneksi myös vanhan kertausta. Ja tänään saapui lisäksi kesällä tilattu valtava kirjapino, johon pitäisi lukuvuoden aikana perehtyä.. Ilmoittauduin myös kävelystä juoksuun -kurssille, josko vihdoin saisi kunnolla aloitettua juoksuharrastuksen ja voisi sitä sitten hyödyntää myös koiran kunnon ylläpitämisessä.

Retu pääsi tiistaina taas pitkästä aikaa hierojan käsittelyyn ja ikävä kyllä koira oli ihan jumissa :( Mökillä olinkin näkevinäni, että liikkui huonosti etenkin rappusissa ja muutenkin liikkui normaalia vähemmän, makoili vaan sisällä :( Eipä siis tavallaan tullut yllätyksenä, mutta meidän treenimäärät ei kyllä ole koiraa jumiin voineet saada, sen verran vähän on treenattu kesä-elokuussa. Varmasti kesäkuisessa tapaturmassa tai mökillä riehuessa on saattanut johonkin sattua ja sehän ei sitten muuta tarvi, kun koira alkaa liikkua epänormaalisti varoessaan kipeää lihasta tms. Seuraava hieronta sovittiinkin sitten jo parin viikon päähän, sillä yhdellä kerralla ei jumeja saanut täysin poistettua. Meillä on tässä välissä agilityn tehokoulutusviikonloppu, joten saapi nähdä mihin suuntaan nuo jumit sen myötä kehittyy.

Tällä viikolla on treenailtu tokoa uudessa paikassa (asfalttikenttä), joskin vähän vajavaisesti noiden lihasjumien vuoksi. Otettiin keskiviikon treeneissä noutoa, jota ei siis olla otettu kapulan kanssa hammasoperaation jälkeen. Koira meni ihan luimuun heti, kun näki kapulan ja pitikin sitä tosi varovaisesti, joten ilmeisesti on hampaiden poistolla ollut vaikutusta. Tyydyin sitten vaan naksuttelemaan kiinnostuksesta kapulaa kohtaan ja päästiin siihen asti, että R koskee suullaan kapulaan. Tästä nyt sitten lähdetään varmaankin rakentelemaan noutoa uudestaan.. Lisäksi otettiin perusasentoja edestä ja ne oli kyllä liian usein vinoja. Mun toiminnassa huonojen sivulle tulojen jälkeen olisi kuulemma parantamisen varaa eli pitäisi selvemmin näyttää, ettei ollut hyvä suoritus ja ottaa uudestaan. Mulla on vaan semmonen typerä luulo, että R masentuu, jos en yhtään tsemppaa sitä huonon suorituksen jälkeen..:/
Paikallaolo sujui hyvin vieraasta ympäristöstä huolimatta, joskin lyhensin vähän piilossaoloaikaa ja kävin palkkaamassa välissä. Viikonloppuna jos ehtis käväistä kentällä vähän agilityä treenaamassa ja saada noutoa etenemään niin siinä olis jo ihan tarpeeks, kun aika harrasteluun tahtoo olla vähän kortilla.

perjantai 12. elokuuta 2011

Aloituksen vaikeus

Tällä viikolla onkin sitten treenailtu jo vähän ens viikonkin edestä. Keskiviikkona tehtiin tokotreeneissä koemainen seuraaminen käskytettynä ja meni tosi hyvin :) Pari kertaa oli kontakti tippunut, mutta palautunut nopeasti. Lisäksi vasemmalle käännökset oli vähän huonoja, niitä pitäisi treenata lisää samoin kuin täyskäännöksiä. Perusasennot oli nyt kuitenkin hyviä, jes ! :) tosin ei paranis nyt tuuletella yhtään, ettei käy huonosti..  Lisäks tehtiin sitä surullisen kuuluisaa luoksetuloa. Nyt käytin jättökäskynä istu, mutta se ei kyllä tuntunut oikeelta.. Joka tapauksessa nyt koira tuli hyvin luokse, palkkasin kerran vauhdista ja kerran tein kokonaisena. Edelleen lopun perusasento on hidas ja vino. Sitä lähdetään nyt työstämään sivulletulotreenillä lyhyeltä etäisyydeltä, josko sillä tilanne paranis. Ja tosiaan se jättökäsky pitää nyt miettiä, onko se paikka vai odota. Luulen, että oon käyttänyt tota odota eli samaa mitä paikallaolossa. En tiiä sekottaako koiraa jatkossa, kun tulee paikalla istuminen mukaan kuvioihin, mutta tolla nyt mennään. Paikallaolo tais olla pari minuuttia ja olin suuren osan ajasta piilossa ja ilman välipalkkauksia. Pysyi hyvin ja oli ollut ihan rauhallisesti, hyvä niin.

Torstain agitreeneissä tehtiin toista jo ennakkoon saaduista harjoituksista.
Olin päättänyt kutsua koiran 2-esteen takaa, heittää takaakiertoon ja siitä putkeen ilman mitään sen hienompia ohjauskuvioita. Juoksulinja pituudelle 3-esteen takaa ja valssi 6-7 välissä. Tarkoitus oli tehdä ns. vippaus 8-9 välissä niin, että käännyn koiraa kohti ja vedän vastakädellä koiran esteen yli. Tämän jälkeen peruutan ja vippaan (ns. sylkkärillä) koiran samalla kädellä 9-esteen yli ja lähden suoraan eteenpäin kulkien viimeisten esteiden vasemmalla puolella. No, näin ei siis todellisuudessa tapahtunut, vaan koska en osaa peruuttaa nopeasti, niin tyydyin heittämään koiran sylkkärillä 10-esteen ylemmän siivekkeen paikkeilta 9-esteelle ja kulkemaan vikat esteet niiden oikealla puolella. Toimi ihan ok, jos vaan muistin lähteä ajoissa liikkeelle vippauksen jälkeen ja toisaalta jos tein vippauksen kunnolla enkä ohjannut koiraa väärälle puolelle 9-estettä.
Pituuden jälkeinen käännös oli myös vaikea meille tai siis mulle. R kaarsi jatkuvasti liian pitkälle pituuden jälkeen eli mun ohjaus oli myöhässä. Ja sitten, kun se oli ajoissa niin heti, kun käännyin kohti 7-estettä niin R lusmuili ja teki iison kaarroksen. Saatiin käännös toimimaan, kun oikeesti otin sen tiukasti enkä antanut koiran löysäillä. Selvästi siis mun pitäis kunnolla vaatia tolta koiralta tiukempia käännöksiä, muuten se mokoma vaan löysäilee niissä, jolloin kaarrokset venyy.

Tänään käytiin Annen kanssa vähän treenailemassa. Me tehtiin keppitreeniä, lähinnä avokulmaa ja takaaleikkauksia sekä jotain muita epämääräsiä ohjauskuvioviritelmiä. Saatiin jopa jotain noista treeneistä talteenkin:
Agitreeniä
Keppitreeniä
Mietin, että kehtaako noita edes näyttää missään julkisesti, niin onnetonta räpellystä että. No, kai sitä pitää antaa muillekin aihetta nauruun ja noiden katsomisen jälkeen tiedättepähän ainakin miltä oikeasti huono ohjaus näyttää ;) Mun putkeen ohjaukset on kamalia, minkä takia sen käden pitää huitoa jossain korkeuksissa?! Tohon on nyt oikeesti pakko alkaa kiinnittää huomiota, jos meinaan joskus alkaa taas tehdä kontakti-putki-erotteluja.. Käsi ylhäällä = ylös kontaktille, käsi alhaalla = alas putkeen. Ei siis noin kuin tossa teen. Muutenkin toi ohjaus on monin paikoin aika löysää ja no, ei voi kuin todeta, että huonoa ohjausta.
Ja miten se keppien aloitus voi olla niin vaikea? R saattaa tehdä monta hyvää keppitoistoa ja sitten poks, kaikki toistot kakkos- tai kolmosvälistä sisään. Nimenomaan yleensä niin, että kun vähän väsähtää niin alkaa tulla jatkuvalla syötöllä virheitä. Toistomäärien ei tarvi ees olla mitään isoja, vaan heti jos koira on vähän väsähtäneempi niin ei keskity yhtään. Onkohan tolle ees mitään tehtävissä..? Ehkä vaan tyydyn sitten siihen, että tehdään keppejä aina vaan muutama toisto ja vaan sillon, että koira on tosi virkeä.

Huomenna on vielä tiedossa vähän tokoilua ja sitten R saa viikon treenitauon. Tekee sille varmasti ihan hyvää, kuten myös tälle töiden uuvuttamalle ohjaajalleen. Ihanaa, vihdoin se on täällä, loma ! :D

tiistai 9. elokuuta 2011

Vauhtiympyrää

Käytiin tekemässä sunnuntaina Retun kanssa vähän vauhtitreeniä ja niitä vauhdista käännöksiä, jotka on meille niiin vaikeita. Bongasin jostakin alla olevan tyyppisen treenin ja oli (taas vaihteeksi) pakko päästä tekemään itekin :D
Tuossa treenissähän on lähes loputtomasti variaatioita, mutten jaksanut kaikki piirtää kuvaan, ettei mene liian sekavaksi. Tuossa nyt pääpiirteissään treenit mitä tehtiin ja lisäksi tehtiin noiden yhdistelmiä fiiliksen mukaan. Keltaisilla neliöillä merkittyä pätkää tehtiin ensin ja se alkoi sujua tosi hyvin, vaikka välillä kaaret venyikin. Olin varma, että tää olisi meille vaikea treeni, mutta joko helle oli hidastanut sen verran koiran vauhtia tai luulin väärin, mutta Retu ei KERTAAKAAN irronnut ns. luvatta päätyhypyille :o Toisena tehtiin rajaamattomin numeroin merkittyä treeniä, jossa treenasin vähän sylkkäreitä ja ennakoivia valsseja (+takaakiertoja) ja tääkin toimi hyvin. Mä en tajuu. Sillon, kun en erityisesti treenaa tiukkoja käännöksiä suoran jälkeen, ne menee ihan penkin alle, mutta sitten, kun otan oikein treeniin ne, niin ei kauheen huonoja suorituksia tule. Höh. Ei siis tietenkään pidä luulla, etten ois tyytyväinen, kun koira tekee hyvin, mutta kun noi käännökset ei mun mielestä oo todellisuutta vaan jotain treenituuria.

Viimeisessäkin versiossa (ympyröidyt numerot) treenasin ennakoivaa valssia (+takaakiertoa) ja näihin (yllättävää!;)) R kääntyi hyvin. Loppujen lopuksi toi koira kääntyi niin hyvin, että alkoi olla haastavaa saada se irtoamaan päätyhypyille! Nyt sitten vaan ettimään sitä tasapainoa irtoamisen ja kääntymisen välille :D

Ollaan me ehditty ihan vähän kotitokoillakin. Ei se luoksetulo sentään niin pahassa jamassa ole miltä viime treeneissä näytti. Huh, ehin jo huolestua oikeesti, että joudutaan aloittamaan sen rakentaminen alusta.. Ne ei ehkä vaan ollut ihan meidän parhaat treenit, ei koiran eikä ohjaajan osalta, mutta suunta on ylöspäin :)

Matkakuumetta alkaa jo pukata, pakkailu on aloitettu jo tänään. Enää 4 päivää lähtöön :)

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Odota, paikka, istu, eiku miten se menikään..

Tän päivän tokotreenit oli jotenkin aika kamala takaisku niin koiran kuin ohjaajankin tokomotivaatiolle. Meitä oli vaan kolme paikalla, joten tehtiin kukin vuorollaan pari kolme liikettä/liikkeen osaa ja muut kommentoi ja koitettiin yhessä keksiä ratkaisuja ongelmakohtiin. Olin ajatellut treenata luoksetuloa ilman pysäytystä, jossa pääpaino vauhdista palkkaamisessa. Toisena liikkeenä oli noudon palautuksen vauhdin kasvattaminen ja kolmantena paikallamakuu.

1. Paikallamakuu. Tehtiin 2 min paikallaolo niin, että olin suurimman osan ajasta piilossa. Hyvin pysyi, vähän pyöritteli päätään ja haisteli ilmaa, mutta melko rauhallisen näköisesti muuten.

2. Luoksetulo (vauhdista palkkaus). Ei sujunut sitten yhtään. En muista, mikä mulla on ollut jättökäskynä luoksetulossa, käytin nyt siis samaa kuin paikallaolossa eli "odota". No, koira oli jo heti alkuun menossa maahan, mutta sain istumaan ja jätin koiran. Kutsuttaessa ei muistaakseni tullut ekasta käskystä, tokasta lähti tulemaan, mutta teki stopin! Ja just tietenkin samaan aikaan, kun ehdin alkaa kehumaan koiraa.. Seuraavilla toistoilla ei sitten edes lähtenyt liikkeelle. En tajuu.. Luoksetulokäskyn sentään muistin, oon käyttänyt "Retu, sivulle". En tajuu mitä meidän luoksetulolle on tapahtunut :( Pitää selkeesti tehä luoksetuloja lenkeillä, josko se siitä palautuis..

3. Noudon palautuksia tehtiin lelulla, kun en viittinyt vielä lähteä kapulaa käyttämään. Noudonkaan käskyä en muista, se on joko "hae" tai "tuo", mutta kumpi..? En vaan saa noihin palautuksiin vauhtia, mikä ihme niihin auttais?

Oikeesti alkaa iskeä pieni epätoivo tokon suhteen. Miten mä oon voinu unohtaa kaikki käskyt?! Ei siinä muuten mitään, mutta inhottavaa tehdä koirasta epävarma, kun en osaa antaa oikeita käskyjä. Kun oiskin kirjottanut johonkin kaikki käskysanat mitä käyttää..

maanantai 1. elokuuta 2011

Back in business

Viime viikolla aloitettiin taas treenailut, kun keskiviikkona oli tokotreenit ja torstaina sekä sunnuntaina vuorossa oli agilityä.

Keskiviikon tokoilut meni vähän ihmetellessä, kun olin aluksikin tunnin myöhässä pienen sekaannuksen vuoksi. Melko paljon treeneistä kertoo se, etten muistanut mitä käskyjä mulla on käytössä missäkin liikkeessä.. Koira oli innoissaan ja ajattelinkin, että ois hyvä tehdä liikkeitten välejä, koska tod. näk. ääntä tulisi. Ei kuitenkaan tullut vaan kertaakaan ei päästänyt ääntäkään, tavallaan epäonnistunut treeni siis ;)
Sitten otettiin seuraamista ja erityisesti yritin keskittyä siihen, etten katso koiraa vaan eteenpäin. Miten se voikin olla niin vaikeaa!? Ja kenenkään on turha enää sanoa mulle, että silmät liikkuu sitä varten, että voi katsoa mitä koira tekee ilman, että pää liikkuu. Pientä koiraa ei nää ilman, että pää liikkuu tai avustaja kattoo omasta puolesta. Nih. Eli jos haluun opetella seuraamisen niin, etten kato koiraa, tarviin aina avustajan kattomaan millon seuraaminen on hyvää ja voin palkata. Otettiin vielä lopuksi paikallaolo, josta osan olin näkyvillä ja osan piilossa. Kävin välissä palkkaamassa ennen piiloon siirtymistä, mutta hyvin olisi pysynyt ilman palkkaamistakin. Halusin vaan tehdä paikallamakuusta helpon, kun ollaan viimeksi oltu rivissä joskus toukokuussa..? Nyt pitäisi taas alkaa suunnitella kunnolla tokotreenejäkin, saisi pikkuhiljaa eteenpäin kaikkia paikalleen jämähtäneitä liikkeitä.

Agitreeneissä kellotettiin torstaina eri ohjausvaihtoehtoja pienille radanpätkille. Alla treenit suurinpiirtein..
Tuli taas todettua, että mä en vaan osaa. Ja huomaa kyllä, että treenimäärät on viime kuukausina ollut ihan olemattomia, sillä mä oikeasti olin aika hukassa ja ohjaukset oli myöhässä, jne. Saatiin kuitenkin onnistuneitakin suorituksia, joten on meillä toivoa vielä joskus osata :)
Treeni 1: Koko treenin kellottaminen oli vähän turhaa, kun R teki pitkästä aikaa keinua aika hitaasti, niin ei päässyt kunnolla ohjauskuvioita kellottamaan. Kokeilin 2-3 väliin valssia niin, että koira kiersi ylempänä olevan siivekkeen kautta (ennakoiva valssi) sekä alempana olevan siivekkeen kautta (valssi 3-esteen ja putken "välissä"). Tossa jälkimmäisessä oli ongelmia saada koira kääntymään 3-esteen jälkeen, R olisi mieluusti painanut vaan putkeen. Mutta yhden kaatumisen ja monen huonon ohjausyrityksen jälkeen onnistuin kääntämään koiran ;)
Treeni 2: Keppien jälkeen tein valssin molemmissa ohjausvaihtoehdoissa, mutta 3-4 välissä kokeilin saksalaista ja sylkkäriä. Sylkkäri ei toiminut, sillä en osaa tehdä sitä hyvin. Yllättävää ettei koirakaan siten suorita sitä hyvin.. Saksalaisella saatiin vähän parempia suorituksia, mutta jotenkin en saanut siitä ihan niin hyvää, kun olisin halunnut. Nyt takaakierrot kuitenkin sujui ihan ok myös vauhdista. Positiivista oli myös se, että pystyin jättämään koiran kepeille ja mennä edelle tekemään valssia ja R pujotteli loppuun asti!:) Ideaalihan olis ollut, jos olis päässyt irtoamaan kepeiltä kakkosesteen taakse ja siten voinut tehä esim. pakkovalssi-jaakotuksen (tms.), mutta mä oon tyytyväinen jo tohon, että pystyin irtoamaan eteenpäin.
Treeni 3: Tehtiin vaan 4-esteelle asti. Tein valssin 2-3 esteiden väliin, mutta Retun hyppy venyi tosi pitkäksi 3-esteellä. Koiran ottaminen haltuun ennen 3-estettä olisi ehkä auttanut asiaa ja haltuunoton avulla kohta sujuikin vähän paremmin. Edelleenkään en saa Retua kääntymään niin hyvin kuin haluaisin, oiskohan käännöstreenit paikallaan..

Sunnuntain ratatreeneissä tehtiin rataa pätkissä. Testailtiin eri ohjausvaihtoehtoja ja yritettiin löytää omalle koiralle sopivimpia ja suoralinjaisimpia. Retulla oli kivasti energiaa, joten sen kanssa oli hauska treenata ja toistoja pystyi tekemään paljon.
Ohessa sunnuntainen treenirata. Tehtiin ensin estepätkää 1-5, ensin kutsumalla 3-esteen "alapuolelta" ja kääntämällä koira 4-esteelle. Sitten tehtiin samaa pätkää ohjaamalla toiselta puolelta ja tekemällä valssi 3-4 esteiden väliin. Molemmat sujui ihan ok, valssilla sain ehkä aavistuksen paremmat tiet koiralle, kun muutoin 4-esteen jälkeinen mutka meinasi levitä. Seuraava pätkä oli 5-13, joka ei sujunut ihan niin mallikkaasti, lähinnä siitä syystä, etten tajunnut ottaa koiraa haltuun jo ennen pussia. Retulla on tapana singota pussista/putkesta jonnekin kaukaisille kiitoradoille, joten haltuunotto jo ennen pussia/putkea ja viimeistään koiran ollessa pussissa/putkessa olisi aika olennaista jos meinaa saada koiran kääntymään. Pelkkä koiran nimi riitti ja koira kääntyi, kun vaan muistin sanoa sen. 13-esteen ohjasin "ylemmän" siivekkeen kautta kiertäen, kulma kun oli oikeasti vähän erilainen, kuin tossa mun piirroksessa. Vikana pätkänä oli 15-21, jonka tein siirtymällä 15 ja 16 esteiden "yläpuolelle" ja heittämällä koiran takaakiertona 16-esteelle. Tällöin ehdin jotenkuten täysiä pinkomalla koiran edelle tekemään pakkovalssin seuraavalle esteelle. Kokeilin tohon putken jälkeen myös ohjaamista putken toiselta puolelta tehden saksalaisen 18-esteellä. Se toimi paremmin kuin pakkovalssi, joihin en edes lujaa pinkomalla meinannut ehtiä. Näitä treenejä siis lisää, kun ei tahdo oma pää vielä kertoa, mikä on järkevin valinta missäkin kohtaa :)

Treenien lopuksi Retu pääsi vielä tekemään tuttavuutta pikku-Kitkan kanssa, on se vaan suloinen pikkukoila <3

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Viikonlopun touhuja

Viikonloppuna jatkui juoksukontaktiprojekti ja lisäksi tuli lenkkeiltyä enemmän kuin laki sallii :) Ja tänään tietenkin tuli käytyä treenaamassa, kun kerrankin pääsin lasten aikaan koulusta :D Alla videoita:

Sunnuntain juoksukontaktitreeni
Maanantain juoksukontaktitreeni

Lauantaina käytiin Retun kanssa kaksin juoksemassa hallilla ja treenit sujui tosi hyvin! R juoksi täysiä koko lankun, joten päätin, että seuraavassa treenissä nostan jo vähän lankun toista päätä. Näistä lauantain treeneistä ei valitettavasti ole videota, kun unohtui ottaa kamera mukaan.. Sunnuntaina oltiin sitten Paulan&Kaiman kanssa treenailemassa. Tein alkuun juoksutreeniä niin, että nostin lankun toista päätä noin 4-5 cm (laitoin alle hallista löytämäni lankun levyisen puukalikan). R juoksi edelleen hyvin, ei mitään ongelmaa. Jos joku ei vielä ole videoista huomannut, niin oon vähentänyt toistamäärän 10:stä viiteen ja sekin on varmasti vaikuttanut siihen, että toistot on parempia, sillä koira jaksaa juosta kaikki toistot täysiä. Juoksutreenien jälkeen tehtiin Paulan kanssa yhtä ASB-lehden Crufts-treeniä (lisään piirroksen kun jaksan..) R oli taas aivan mahtavalla päällä, kuunteli ja irtosi hyvin, joten sen kanssa oli kiva tehdä :) Treeni sujui hyvin, muutamaa kohtaa hiottiin vähän enempi, mutta kokonaisuudessaan olin tyytyväinen tekemiseen. Olipa kivat treenit, lisää tällasia ja kiitos Paulalle treeniseurasta!:)

Tänään tuli siis myöskin käytyä juoksutreenaamassa ja vähän keppitreeniäkin tuli otettua. Ei ollut mun mielestä yhtä hyviä toistoja kuin sunnuntaina, R oli jotenkin väsähtäneen oloinen, joten ehkä lepopäivä vois olla paikallaan. En myöskään saanut lankkua aseteltua niin tukevasti kuin olisin halunnu, joten voi olla, että sekin vaikutti suorituksiin. Jätin klikkaamatta toiseksi ja kolmanneksi viimeiset juoksut, mutta videolta katsottuna ne kyllä näyttää ihan ok.. No, varsinaisia loikkia ei oikeastaan tullut kuin ehkä yks, mutta nyt siis tosiaan huominen pidetään taukoa ja ke tulee väkisinkin taukoa Lahden excun vuoksi, joten torstaina sitten kokeillaan taas paremmalla onnella :)

Viikonloppuna tuli myös vähän kotitokoiltua, treenattiin täyskäännöksiä ja perusasentoa. Päätin, että tehdään nyt ainakin toistaseksi täyskäännökset vasempaan kääntyen, ne kun tuntuu helpommilta koiralle (ja itselle..), vaikkei ehkä mitään paikallaankäännöksiä ookkaan. Muutama toisto ollaan tehty myös kaukokäskyjä, vähän palauteltu tosi lyhyeltä etäisyydeltä mieleen mitä ne oli. Nyt pitäis saada tehtyä taas jonkinnäköinen treenisuunnitelma myös tokoon, tavoitteeksi vois ottaa oman seuran tokokokeen 8.6.. Ihan kesken on vielä luoksetulon pysäytys ja kaukokäskyt, muut on jollakin mallilla, muttei lisätreeni ois kyllä haitaksi ;) Ihan kuin ois jonkinlainen treeni-into iskemässä..?

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hyvää uutta vuotta 2011 kaikille blogin lukijoille ! :)

Väliviikon treeneissä tuli treenailtua vähän sitä sun tätä eli tehtiin pieniä harjoituksia, kuten kontakteja, keppikulmia ym. Pari ensimmäistä puomikontaktia oli superit, mutta sitten ei taas sujunut niin millään.  A-kontaktit oli vähän paremmat, mutta edelleen niissäkin sais olla vauhtia lisää. Päätin, että ens kerralla jätän palkkaamatta hitaat suoritukset, katotaan mitä silloin tapahtuu.. Ja hakusessa on myös kouluttaja, jonka oppiin voisi ongelman ratkaisemiseksi mennä (ideoita, anyone?).

Katsoinpa huvikseni mitä tavoitteita on tullut asetettua vuodelle 2010 ja tässä hieman pohdintaa niiden toteutumisesta:

Toko:
- avoimen luokan korkkaus
- jos avoimen luokan korkkaus sujuu hyvin niin tavoitellaan TK2:ta
- voittajaluokan liikkeiden opettelun aloittaminen

Tokon osalta oikeastaan mikään tavoite ei toteutunut (wuhuu), ruudun opetus tosin saatiin aloitettua, mutta muutoin aika onnetonta räpellystä koko homma. Ei tästä siis sen enempää.

Agility:
-
kontaktit kuntoon!!
- kisauran jatkaminen ja viimeisen nousunollan hankkiminen 2-luokasta
- ensimmäinen nolla 3-luokasta

Yllättäen myöskään mikään agilityyn asetetuista tavoitteista ei toteutunut.. Tai no käytiin me kisoissa toukokuussa hakemassa kaksi hylkyä ja vielä ihan paskoilla radoilla eli se siitäkin sitten..

Meidän vuosi 2010 oli siis melko lailla onneton tavoitteiden saavuttamisen osalta, mutta elämä on. Tälle vuodelle 2011 voisi siirtää edellisen vuoden tavoitteet suoraan, mitään uutta kun on turha luvata jos ei aikaisempiakaan ole vielä saavutettu :)

Meille tulee nyt pari viikkoa treeni- ja bloginpäivitystaukoa, kun huomenna on lähtö pariksi viikoksi sikalaharjoitteluun. Saa nähdä miten nuo kaksi miehekettä selviää kahdestaan täällä harjoittelun ajan ;)

lauantai 13. marraskuuta 2010

Sataa, sataa ropisee...

Treenisäät on siis olleet aika sateiset, mutta ollaan kuitenkin yritetty edes jotain treenata. Agilitytreenit jäi taas väliin, kun ei ollut autoa käytössä eikä kukaan ollut menossa täältä suunnalta treeneihin. No, ens viikolla sitten uusi yritys :) Ollaan treenattu ulkona jonkin verran 2on-2offia, joka sujuu hyvin, mutta jostain syystä Retu ei osaa vapautuskäskyä!? Jää siis jököttämään 2on-2off -asentoon ja lähtee vasta kun lelu lentää eli nyt pitää laittaa tehotreeniin vapautuskäskyn opettelu. Voi olla, että lähden opettamaan tuolle kokonaan uuden vapautuskäskyn kontakteille tai sitten vain vahvistan vanhaa vapaa-käskyä.. Tarvisi vaan joka kerta avustajan, jottei koira opi heittoliikettä vapautuskäskyksi.

Lisäksi ollaan treenattu kaukojen maahan-istu -vaihtoa, joka sujuu nyt jo noin 1,5 m etäisyydeltä. Vielä siis on paljon tehtävää. Istu-maahan -vaihto on tähän asti ainakin toiminut hyvin, pikkuhiljaa siis vaan yhdistelemään noita. Oon ottanut kaukoihin käyttöön oman paikallaolosanan, joka on "pysyy", josko auttaisi koiraa erottamaan mistä on kyse. Ollaan myös treenattu luoksetulon pysäytystä muutaman kerran noin 10m matkalta eli takapalkan aktivointi, jätän koiran istumaan, kutsun ja heti pysäytyskäsky ja kun jalat pysähtyy, heti vapautus takapalkalle. Pari onnistunutta toistoa on nyt takana, mutta myös muutama ei niin onnistunut. Ekalla kokeilukerralla R tuli suoraan sivulle pysähtymättä ja yhdellä kerralla pysähdys venyi tosi pitkäksi. En vaan oikein tiedä, että pitäiskö jo nyt puuttua siihen jos pysähdys venyy vai palkata aina kun pysähtyy vaikka venyisi pitkäksi..? Seisomista oon yrittänyt myös vahvistaa omana liikkeenään ja sitä nyt tehdään jatkossakin pysäytystreenien rinnalla.

Koulussa pitäisi jaksaa vielä kaksi viikkoa, jonka jälkeen joulukuu onkin sitten jo melko rento: vapaapäiviä enemmän kuin koulupäiviä ja koulussa melkein ainoastaan mukavia patologian leikkelyitä :) Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa aloittaa massiivinen tenttiinluku-urakka, elinpatologian kakkostentti kun häämöttää marraskuun lopulla..

torstai 28. lokakuuta 2010

Treenitauko virkistää

Meillä on siis Retun kanssa menossa jonkin sortin treenitauko kaikista lajeista. Ei ehkä niinkään tarkoituksella vaan ennemminkin ajanpuutteen, mutta osittain myös motivaation puutteen vuoksi. Koulussa on ollut pitkiä päiviä ja paljon hommia on riittänyt myös kotiin asti, minkä lisäksi on pitänyt välillä käydä töissäkin ja hoitaa parisuhdetta, joten aikaa treenaamiseen ei pahemmin ole ollut. Tokopuolelle on motivaatiota riittänyt ihan kivasti, vieläkin pitäisi yrittää saada itsestään enemmän irti treenata valmiiksi joitakin keskeneräisiä liikkeitä, mutta agipuoli on nyt ihan hunningolla.. Tarkoitus oli tänään päättää meidän likimain kuukauden treenitauko, mutta huominen uusintatentti painaa sen verran päälle, että pakko viettää tämä ilta tenttimateriaalin parissa. Huomenna sitten vetämään agitreenit, ehkä sillon voisin ottaa Retunkin mukaan jotain tekemään pitkästä aikaa.

Eilen oli tämän vuoden viimeiset ohjatut tokotreenit. Vuorossa oli taas kokeenomaiset treenit, mutta me ei Retun kanssa osallistuttu niihin vaan treenailtiin liikkeiden välejä sekä perusasentoja. Liikkeiden välit sujui jopa yllättävän hyvin viime kertaan nähden eli koira taisi oikeasti tajuta, että pitää olla hiljaa saadakseen palkan :) Perusasennot ei sitten ollutkaan ihan niin hyviä eli taas putkahteli hitaita perusasentoja jostain kun lelu oli esillä. Ainoastaan namipalkalla saatiin hyviä perusasentoja, joten ehkä lelu aiheuttaa liian kovan paineen palkkaan, jolloin perusasennot hidastuu, tj. No, lisää helppoja toistoja niin katotaan miten homma etenee. Nyt pitäisi saada luoksetulo ja kaukot kuntoon. Luoksetulossa tarvitaan vielä muutama toisto takapalkan aktivointia ja sitten voidaan aloittaa ihan pysäyttelyt. Kaukoissa ollaan otettu nyt ns. koemaisia toistoja eli laitan koiran maahan, siirryn sen eteen ja annan käsimerkin + suullisen käskyn istumaan nousuun, josta palkkaus heittämällä koiran taakse. Pitäisi alkaa liittää vihjesana aina kaukojen alkuun, jotta koiran olisi helppo erottaa liike paikallaolosta ja myöhemmin erikoisvoittajan luoksetulosta.

Oon ihan rakastunut Agility - right from the start -kirjaan <3 Sen parissa on mennyt tovi jos toinenkin. Tiistai-iltana tuli myös katottua Bridging the Gap between training and competition -dvd, jossa oli ihan hyödyllisiä vinkkejä omaan treenaamiseen + koulutettaville treenattavaksi :) Ehkä mun agilitymotivaatio alkaa tästä pikkuhiljaa palailla, kuhan päästään taas tekemisen makuun. Kouluttamiseen on sentään säilynyt motivaatio koko ajan, on se vaan mukavaa nähdä miten koirakot edistyy :)

Mutta nyt jatkamaan ah niin ihanaa tenttiin lukua!