sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Leena Välimäen tokokoulutus

Tänään olin ottamassa oppia Espoossa Leena Välimäen tokokoulutuksessa. Tällä kertaa olin ihan vaan kuunteluoppilaana, R sai viettää vapaapäivää treenailusta. Paljon sain hyviä vinkkejä, mm. liikkeiden välien treenailuun sekä seuraamisen ja perusasentojen tiivistämiseen. Liikkeiden välit pitäisi ottaa nyt ihan kunnolla työn alle, R kun on ruvennut oikein kunnolla sikailemaan niissä. Eli otetaan koira ns. liikkeen loppuperusasentoon, kisapalkkaus eli kunnon kehu ja vapautus ja siirtyminen "uuden liikkeen alkuperusasentoon". Alkuun voidaan palkata lelulla/namilla koira melkein heti kisapalkkauksen jälkeen jos on sikailematta ja tarjoaa aktiivisuutta, pikkuhiljaa vaaditaan aktiivisuuden tarjoamista yhä kauemmin eli lähemmäs uutta perusasentopaikkaa ja lopulta voidaan palkata vasta uudessa perusasentopaikassa.

Leenan mukaan 90 % treeneistä tulisi olla kaikki onnistuu -treenejä eli niin helppoja ettei koira epäonnistu. Perusasentoja pitäisi nyt siis tehdä "pentutreeninä" eli helppoja ja hauskoja, jotta koira onnistuisi aina. Seuraamisessa tehokuurina vain perusasennoista palkkaaminen, katse pois koirasta, jottei näin painosteta koiraa. Varmaan tarpeen kaveri kertomaan, milloin voi palkata ;) Niin ja palkka läheltä omaa jalkaa, jotta koira oppii tiivistämään, jolloin myös seuraaminen yleensä tiivistyy. Väljiin käännöksiin saatiin ohjeeksi aluksikin tarkistaa ohjaajan katseen suunta eli katse pois koirasta ja siihen suuntaan mihin ollaan menossa. Tässäkin tarkoituksena se, ettei ainakaan omalla katseella paina koiraa etäämmälle käännöksissä ja toisaalta jotta koiran olisi helpompi ennakoida käännökset. Lisäksi paikallaan kääntymisiä paljon ja palkka ihan jalan läheltä. Erillisenä temppuna voi opettaa peruuttamista, minkä R siis jo jollain tasolla osaa, mutta nyt pitäisi alkaa siirtää peruuttamista myös ohjaajan sivulle, jotta sitä voisi hyödyntää voittajan taaksepäin suuntautuvissa askelsiirtymissä sekä kulmatyöskentelyssä. Yleensäkin takapään käyttöä ja muita tokon osa-alueita kannattaa harjoitella temppujen avulla, esim. opettaa koiraa pyörimään eri suuntiin sujuvasti, opettaa siirtämään takajalat alustalle, jne. Kun takapään hallinta paranee temppujen avulla, se siirtyy yleensä myös tokoon ilman sen kummempia ongelmia. Myös ohjatun treenaamisen aloittamiseen saatiin hyvät neuvot eli kumpikin puoli opetetaan ensin erikseen namikupin avulla. Ensin niin, että merkki ja namikuppi ovat samalla linjalla ja pikkuhiljaa siirretään kuppia poispäin ohjaajasta kohti oikeaa kapulan paikkaa (10 m merkistä vai olikos se ohjaajasta..?). Vasta kun toinen puoli valmis opetetaan toinen puoli ja myöhemmin otetaan vasta kapulat mukaan namikupin tilalle.

Tämä viikko on ollut meillä lähes agilitytön, vähän on käyty lankulla ottamassa vauhdikkaita kontakteja, mutta siihen se onkin jäänyt. No, ehkei tee pahaa koiralle välillä vähän levähtää.. Hallitreeneihin R ei ole päässyt vielä kertaakaan tänä syksynä, itse kävin pe vetämässä maxi-ryhmälle treenit ja mukavaa oli. Treenaajia oli melko vähän, joten kerrankin päästiin jopa hyvissä ajoin lähtemään kotia :)

Innostuin tilaamaan itselleni ennenaikaisena joululahjana vähän agilitymateriaalia eli agi.fi:ltä lähti tilaukseen Agility - right from the start -kirja (vihdoin! tämän hankinta on ollut suunnitelmissa jo pitkään :D), agilityharjoitusvihkoset osa 1 & 2 sekä kontakti-DVD.. Nyt ei sitten parane ostella enää mitään loppuvuonna, ihan hävettää miten paljon sitä tuli noihin tuhlattua, mutta minkäs sitä voi jos on "vähän" omistautunut harrastukselleen.. ;)

Tätäkin kautta vielä onnittelut Suville ja Nellille nollatuloksesta ja 4. sijasta kuninkuusluokassa!:) Ootte te vaan hyviä :D

Alla vähän syystunnelmia lenkiltä. Harmittavasti tolla mun kameralla ei saa oikein liikekuvia, joten tyytyminen on nyt näihin poseerauskuviin. Retulla on jo turkki kasvamassa kovaa vauhtia takaisin, kuten kuvista näkyy..


1 kommentti:

  1. Kiitos kovasti onnitteluista! Siitä hyvyydestä voidaan olla montaa mieltä. :D

    Ja kiitti myös muistiinpanojen jakamisesta! Oli varmasti antoisa koulutus, vaikka olitkin ilman koiraa. :)

    Itselle ostetut joululahjat on just parhaita. :D Mä vaan oottelen, et toi kirja tulis suomeksi. Saan ehkä ootella aika kauan..

    Niin ja tää maxiryhmäläinen kiittää kivoista treeneistä! :D

    VastaaPoista