lauantai 16. huhtikuuta 2011

Mökkeilykausi here we come!:)

Käytiin tänään klapitalkoissa mökillä :) Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa käymään mökillä ja vaikka lunta oli vielä vähän liikaa ja mökissä sisällä kylmempi kuin ulkona niin tuli hirveä hinku jäädä sinne. Retu pääsi myöskin mukaan mökkeilemään ja nyt onkin ihan väsynyt koira kotona. Nyt kun koira on väsytetty niin voi hyvillä mielin suunnata koulukaverin tupareihin ;)

Ollaan me jotain treenattukin tällä viikolla, nimittäin eilen käytiin tekemässä taas juoksukontakteja ja vähän keppitreeniä. Juoksutreenit sujui ihan hyvin, nyt siis ensimmäistä kertaa lisää korotetulla lankulla. Tästä nyt pitäisi vähän nopeampaan tahtiin alkaa edetä, jos meinataan joskus tän kesän aikana päästä ihan puomikorkeuteenkin ;) Vielä vähän pohdittavaa aiheuttaa toi Retun askellus lankulla, eli osuu vielä aika kauas kontaktialueesta joskin pe kolme viimeistä toistoa oli jo hyviä. Pitäisikö sitä ruveta tiukentamaan kriteeriä jo nyt vai muuttuukohan askellus pikkuhiljaa kun lankkua nostetaan..? Siltä tällä hetkellä näyttäisi ja nyt en siis vielä oo kiinnittänyt huomiota siihen, mihin kohtaan lankusta koiran askellus osuu, kunhan juoksee eikä loiki. Minna ja muutkin, kommentteja otetaan mieluusti vastaan :)
Keppitreeni oli melko simppeli ja sujui tosi kivasti, koira irtosi myös sivuttaissuunnassa tosi hyvin kepeille ja myös avokulma sujui hyvin :) Vähän R kääntyy edelleen noissa avokulmissa huonosti eli lisää treeniä tarvitaan, mutta kuitenkin kääntyy ja pääasiassa vielä oikeaan väliin toisin kuin jonkin aikaa sitten..
Osa perjantain keppitreenistä
Arvatkaas mistä tietää, että kesä on jo ihan ovella? Tästä :)
Kyllä vain, PUHTAAT tassut treenien jälkeen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti