tiistai 8. marraskuuta 2011

Haastetta pukkaa

Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään


Kiitos vaan Suville (ja Hannikselle) haasteesta ;) Aika monella vaikuttaisi tosiaan olleen jo haaste blogissaan, mutta heitetään nyt haaste seuraaville: Laura, Sonja, Sofi, Anne, Tuuli, Tiia, Katja ja Outi. Sikäli mikäli haastetta ei teille vielä ole tullut :)

Sitten niihin satunnaisiin asioihin

1. Tunnistan todella monia koirarotuja ulkonäöltä. Harvoin tulee kadulla vastaan rotua, jota en tunnistaisi. Eli joko rotujen määrä on supistunut tai sitten oma rotutietous on lisääntynyt jatkuvasti.
2. Olen todella huono suunnittelemaan treenejä etukäteen. Ja vaikka saisin treenin suunniteltua etukäteen, suunnitelmassa pysyminen ei useinkaan onnistu. Saati sitten treenien analysointi jälkikäteen eli suunnitelman ja siinä pysymisen hyöty on plus miinus nolla.
3. Haaveilen omakotitalosta metsän reunassa, jonka pihassa on koirilla tilaa juosta ja saisi oman agilitykentän <3 Tämä haave odottaa vielä toteutumistaan ainakin valmistumiseen asti (ja tod. näk. pidempäänkin, sitä lottovoittoa odotellessa..), mutta ainahan sitä saa haaveilla..
4. Mä varmistan edelleen aina kotoa lähtiessä, ettei sukkia, rintsikoita tai muuta tuhottavaksi kelpaavaa jää lattioille. Sukat ja rintsikat on todennäköisesti entisiä, jos niitä erehtyy jättämään lattioille Retun jäädessä yksin.
5. Oon jo pari vuotta sitten päättänyt, että mun seuraava koira tulee olemaan australiankelpie. Siinä koirassa vaan täsmää kaikki mun kriteerit eli vilkas, itsevarma, avoin ja ystävällinen, passeli koko ja rakenne, lyhyt turkki ja pk-oikeudet. Käyn harva se päivä rotuyhdistyksen sivuilla ja tutkimassa kasvattajien sivuja. Uskoisin, että sitten, kun pennun aika tulee, niin oon melko hyvin jo rotuun perehtynyt tällä tahdilla ;)
6. Epäonnistunut treeni saa helposti mut menettämään toivon koko asian osalta (kuten ehkä on voinut lukea täältä blogistakin ;)). Asiaa pahentaa vielä se, että mun asenne vaikuttaa myös koiraan, jolloin sekään ei kunnolla yritä ja noidankehä on valmis. Tällä hetkellä mun toivo menetetty -listalla on agissa kontaktit ja tokossa kaukot. Tarvisin jonkun kädestä pitäen viemään mut vaikeista vaiheista yli niin, että pääsisin treeneissä eteenpäin.
7. Rakastan kouluttamista ja haluan kehittyä siinä jatkuvasti paremmaksi. Se tunne, kun omat koulutettavat onnistuu ja edistyy on mahtava.
8. Olen vannoutunut jääkiekkofani, vaikka viime vuosina matseissa käynnit on jääneet ihan olemattomiin. HIFKin tilannetta tulee seurailtua pitkin kautta ja Suomen maajoukkuepelit pyrin aina katsomaan. Ehkä tällä kaudella voisi pitkästä aikaa käydä myös ihan paikan päällä katsomassa HIFKin peliä jäähallilla.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

"Tässätässätässä"

Kouluttaessani muita mä yleensä kiinnitän paljon huomiota turhiin tässä-käskyihin, vaikka tiedän kyllä viljeleväni niitä itsekin. Tän päivän ratatreeneissä sitten sainkin itse kuulla asiasta ihan aiheesta ;) Miten se voi olla niin vaikeaa pitää suunsa kiinni radalla?! Ihan turhia tässätässätyksiä tuli joka väliin, mikä vaan hidasti koiran vauhtia. No, eikös sitä sanota, että ensimmäinen vaihe parantumisessa on myöntää ongelmansa, joten nyt on vaan oltava itselle tiukka noiden suhteen. Totaalista nollatoleranssia en usko pystyväni pitämään, vaikka ilmeisesti se olisi parempi retkahtamisen estämiseksi.. Jos nyt alkuun pyrkisin vähentämään ja sitten mahdollisesti lopettamaan kokonaan niin ei olisi liian raju muutos nykyiseen :D Pikkuhiljaa..


Kiva oli tehdä pitkästä aikaa rataa. En edes muista, millon oltaisiin viimeksi tehty täyspitkää rataa, joten odotukset ei ollut kovin korkealla. Tehtiin alkuun kaikki kisanomaisesti rata läpi ja toiselle kierroksella sitten lähdettiin korjailemaan. Hyllytettiin kisanomainen rata. Kutsuin koiran 2-3 välistä, valssilla keinun jälkeinen hyppy ja persjätöllä koira mukaan putken toisesta päästä. Tein huonon takaaleikkauksen pussille ennen keppejä ja R kääntyi väärään suuntaan eli keinua kohti. Keppien jälkeen vedin koiran putken puolelta hypylle ja tavallisella käännöksellä putkeen (kaarros veeeenyyyyiii). Jaakotus esteelle 14 toimi hyvin :) Sain vedettyä koiran hyvin 16-esteen yli kulkemalla itse esteen vasenta puolta, mutta väärän putkensuun ohi tuo kuljetus ei toiminut eli R sujahti väärään putkenpäähän ja siitä hylly.
Kakkoskierrokselle vaihdoin ohjausta hieman. Tein keinun jälkeisen valssin tiukempana (eli ennakoivana) ja vaihdoin ennen pussia puolta valssilla, jolloin R kääntyi hyvin pussista kepeille. Tein valssin myös esteelle 12, vaikka tarkoituksena oli kylläkin tehdä jaakotus.. Mutta hyvin toimi valssikin, kun maltoin tehdä sen tarkasti ja AJOISSA. Jaakotus edelleen esteelle 14 toimi hyvin! Nyt tein esteen 16 oikealta puolelta vetämällä koira putkesta sivuun ja sain hyvin ohjattua oikeaan putkenpäähän. Sitten vaan koira takaakiertoon, valssilla puolenvaihto ja loppusuora. Nollalla läpi! Tehtiin vielä muutamaa pikkupätkää, mutta en saanut niistä niin hyviä, kuin olisin halunnut, joten tehtiin loppuun pari irtoamistreeniä ja lopetettiin siihen.

Tän päivän treeneistä siis seuraavanlaisia huomioita: jaakotuksella R kääntyy hyvin, sitä kannattaa siis käyttää enempikin. Lisäksi pitää muistaa tiukat valssaukset ajoissa eli ei anneta koiran kaarrattaa vaan pidetään ns. kuonosta kiinni. Kolmantena huomion arvoisena seikkana mainittakoon vielä irtoaminen, jota mun pitäisi muistaa hyödyntää paremmin ja vahvistaa. Testailtiin vähän miten hyvin saan "huiskaistua" (eli irrotettua) koiran suorittamaan esteitä itsenäisesti ja hyvinhän se toimii. Huh, taas niin paljon kaikkea treenattavaa, mutta sehän tässä lajissa onkin, että koskaan ei voi osata liikaa :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ollaan me treenattu

Koiravapaa viikko on nyt ohi ja R on taas kotona. Käytiin heti tänään kentällä treenailemassa kontakteja ja testasin vähän suoraan etenemistä ja käännöksiä flat workinä mitä ollaan alkeislaisten kanssa tehty. Hyvin toimi myös Retun kanssa vaikkei tuon kanssa koskaan ole niitä tehty :)

Oon yrittänyt viime päivät etsiä jostain hyvää kontaktiestekurssia, mutta miten se voikin olla niin vaikeaa?! Luulisi, että pääkaupunkiseudulla olisi erityisen hyvin tarjolla erilaisia kursseja ja vielä laadukkaita sellaisia, kun kilpailu on kovaa. Mutta ei. Muualta Suomesta löysin paljonkin, mutta pk-seudulla ei ollut yhtään mun kriteerit täyttävää :( Ehkä sitä pitäisi kerätä porukka ja pyytää sitten joku hyvä kouluttaja kontaktitreeniä pitämään, kun tuskinpa olen ainoa, jolla kontaktien kanssa on ongelmia ;).
No nyt kuitenkin päätin, että se on nyt vaan sitten lähdettävä itse esteille, ei sitä voi loputtamasti pitkittää. Siitä on nyt meinaan jo puoltoista vuotta, kun ollaan tehty Retun kanssa viimeksi puomia tai A-estettä (kun en oo tiennyt mitä tehdä, niin en oo tehnyt mitään).. Tehtiin siis ihan vaan puomin loppua, palkkasin runsaasti ja vapautin lelun perään. Toimi ihan mukavasti, joten tästä nyt sitten koitetaan jatkaa eteenpäin ja toivotaan, että reipas asenne säilyy eikä epäröintiä ala esiintyä..

Viime viikolla ennen Retun Sipooseen lähtöä ehdittiin tehdä vielä muutamia kaukojen maasta istumaan toistoja, jotka sujuikin nyt ihan kivasti. Heti, kun vire on parempi niin myös toistot on parempia (yllättävää ;)), joten nyt mun pitää jatkossa kiinnittää erityistä huomiota koiran viretilaan. Sunnuntaina käytiin myös agitreeneissä, joissa aiheena oli takaaleikkaus ja vekkaus. Takaaleikkaus tuotti tällä kertaa vaikeuksia, sitä ei tosin ollakaan treenattu pitkään aikaan. Jotenkin mulla on ollut käsitys, että takaaleikkaukset toimii hyvin meillä, mutta mitä vielä. Nyt ei ainakaan toiminut. En saanut oikein millään Retua kääntymään kunnolla takaaleikkauksella, joten tätä pitää muistaa treenata jatkossa.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Mysteeri-tiivistymä

Taisin jo aiemmin kesällä hammasoperaation yhteydessä kertoa, että Retun alaleukaluussa vas. puolella todettiin rtg-kuvassa selvärajainen tiivistymä, jota eläinlääkäri epäili vanhaksi murtumaksi. Kuvat lähetettiin kuitenkin konsultaatioon toiselle ell ja lisätietoa piti tulla elokuun alkupuolella, kunhan tämä konsultoitava eläinlääkäri tulee lomilta. No, aika kului eikä tuosta rtg-kuvan tiivistymän kohtalosta kuulunut mitään. Olin jo lähes unohtanut koko jutun, kunnes eilen sitten eläinlääkäri oli jättänyt viestin vastaajaan. Viesti oli vielä niinkin mystinen, että vilkkaalla mielikuvituksella aloin maalailla piruja seinille.. Ja kaiken huipuksi eläinlääkärin pystyi tavoittamaan vasta tänään iltapäivällä, joten aikaa mielikuvituksen laukkaamiselle oli ihan riittämiin ;) Aloin jo epäillä, että kyseessä on pakko olla jotain vakavaa, vähintään luusyöpä tai jokin harvinainen luutauti tms.. Mutta ei ollut, kai. Leukaluussa olevan tiivistymän diagnoosi on edelleen avoin. Eläinlääkäri oli näyttänyt rtg-kuvia jopa käymässään koulutustilaisuudessa ulkomaiselle alan asiantuntijalle, eikä hänkään tiennyt mistä on kyse. Muutos ei vaikuta pahanlaatuiselta, mutta vanha murtuma tai mikään tunnettu kertymäsairaus tai muu ei selitä tuota tiivistymää. Jotakin röntgentiivistä materiaalia luuhun on kuitenkin kertynyt, mutta missä vaiheessa ja miksi niin on mysteeri. Tällä hetkellä ei siis tehdä asialle mitään. Jatkossa käydään vuosittain hammaskiven poiston yhteydessä ottamassa kuvat leuasta ja katsotaan eteneekö muutos mihinkään ja jos, niin toimenpiteet sitten sen mukaan.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Taidot kateissa

Nykyään meidän treenit koostuu lähinnä tokotreeneistä, kun agilityä ei ehditä treenata. Toivon mukaan siihen on jatkossa tulossa muutos.. Keskiviikon tokoilut oli kuitenkin Heurekalla ja suunnitelmissa oli seuraavaa:
1. Luoksetulo lyhyeltä etäisyydeltä pysäytyksellä (ensimmäistä kertaa!)
2. Kaukojen maasta istumaannousuja
3. Ruutuun lähetyksiä etäisyyttä lisäten

Tehtiin alkuun luoksetuloa lyhyeltä matkalta. Luoksetulokäskynä "tänne" ja pysäytyskäskynä "stå". Eli ensin tein pari kertaa takapalkan (tällä kertaa lelu) vahvistamista ja sitten takapalkan aktivointi, jättökäskynä "istu" ja siirryin itse vajaan 10 m päähän koirasta. Kutsuin koiraa ja heti kun lähti liikkeelle niin annoin pysäytyskäskyn. Ensimmäisellä kerralla pysähdys vähän venyi, mutta kehuin ja vapautin takapalkalle heti, kun jalat seisahtuivat. Toisella yrityksellä oli siinä ja siinä ennakoiko pysähdyksen, mutta kehuin ja vapautin heti takapalkalle, kun seisahtui. Hyvää oli se, että lähti molemmilla kerroilla hyvällä vauhdilla tulemaan. Pysäytykset ei vielä olleet täydellisiä, mutta hei, me tehtiin niitä nyt ekaa kertaa, joten eiköhän niitä vielä ehditä hioa. Jatkossa pitää olla tarkkana ennakoinnin kanssa, mutta muuten näyttää siltä, että meidän luoksetuloprojektihan etenee :)
 
Kaukokäskyjen saralla on tullut eteen vastoinkäyminen. Ollaan harjoiteltu ahkerasti maasta istumaannousua ja se on sujunut tosi kivasti, R ponkaisee reippaasti istumaan ja oon saanut lisättyä etäisyyttä jopa metriin tai puoleentoista. Nyt ei kuitenkaan sujunut :( En tiedä oliko vire väärä vai paikka outo vai molemmat, mutta ylösnousut oli hitaita eikä edes meinannut nousta. Asiaa ei oikeastaan auttanut, vaikka menin ihan lähelle koiraa kyykkyyn. Vasta viimeinen ylösnousu oli vähän parempi. Eikä siinä mitään jos tää olis jäänyt tähän. Mutta ei. Nyt istumaannousut on kotonakin vaikeita eikä toivoakaan, että voisin nousta edes seisomaan enää :( Mä en vaan tajua, mitä oon tehnyt väärin, kun oon onnistunut nyt jotenkin pilaamaan tänkin liikkeen jo heti alkuunsa.. Oon yrittänyt olla nostamatta koiran virettä kauheesti, jotta tekniikka ei kärsisi, mutta tosta alavireestä se kyllä kärsii enempi, joten ehkä kasvatan kuitenkin vähän virettä tohon liikkeeseen.

Ruutuun juoksut sujui ihan ok, vähän joutui etsimään nameja, kun ei nähnyt mattoa pimeessä (ei hyvä), mutta muuten ihan ok. Lisäksi juoksulinja ruutuun olis saanut olla suorempi, mutta tod. näk. toi matto ei nyt ihan tolla nurtsilla toiminut tarkoituksenmukaisesti.

Tänään olisi vielä tarkoitus käydä treenailemassa mm. keinua ja keppejä sekä vähän putkilta kääntymisiä. Huomenna R sitten lähteekin taas viikoksi Sipooseen, kun mulla alkaa kirurgian kurssi. Päivät on pitkiä ja kotonakin pitäisi lukea, joten aikaa muuhun ei oikein tahdo jäädä. Koiravapaa viikko aina silloin tällöin piristää kummasti ja sitä on ihan uudella tapaa intoa treenata, kun koiran saa takaisin :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Ruutuun!

Tänä syksynä tullut enemmän kuin usein todettua, että opiskelu alkaa todellakin häiritä harrastamista :( Toisaalta, nyt on mielenkiintoisia kursseja menossa jatkuvalla syötöllä eli olisi hyvä käyttää vapaa-aikaa myös opiskeluun, mutta toisaalta sitä haluaisi ehtiä myös koiran kanssa jotain touhuamaan. Ens viikolla tätä dilemmaa ei onneksi ole, sillä meillä on ensimmäistä kertaa väliviikko :)

Agitukset on meidän osalta jääneet todella vähiin viime viikkoina, oikeastaan täysin olemattomiin. Tokoiltu ollaan sentään vähän ja nyt onkin projektina oikeasti saada avoimen luoksetulo ja kaukokäskyt eteenpäin. Keskiviikon tokotreeneissä tehtiin pitkästä aikaa ruutua. R muisti melko nopsaan mistä oli kyse eli sehän on meillä tällä hetkellä hauskaa vauhti-ilottelua ruutuun ja takaisin mun luo. Vihjesanana mulla on ruudussa käytössä "missä RUO" ja lähetyskäskynä "RUUTUUN" (aiemmasta viisastuneena nyt kirjoitan tänne käskysanat siltä varalta, että ne taas unohtuu ;)). Nyt tehtiin noin 1m x 1m ruudulla ja sitä lähdetään taas kasvattamaan koekokoiseksi samoin kuin lisäämään lähetysetäisyyttä (nyt noin 5m).
Lisäksi tehtiin edestä sivulletuloja. Ne on ollut Retulla hitaat, mutta oon tehnyt niitä nyt viime aikoina usein ruokinnan yhteydessä ja johan niihinkin on tullut vauhtia. Lisää vaan vielä treeniä, josko niihin sitten alkaisi yhdistyä myös vauhti. Lopuksi tehtiin vielä lyhyt paikallamakuu, olin piilossa lähes koko ajan, mutta kävin välissä palkkaamassa. Vähän R vilkuili ympärilleen, mutta suht rauhassa makasi pääasiassa. Kotona tehtiin vielä takapalkan aktivointia, mitä on tehty nyt parin viikon ajan. Senkin kanssa siis tarkoitus siirtyä seuraavaan vaiheeseen ihan lähipäivinä.
Niin ja löysin sattumalta ihan loistavan treeninamin Retulle, nimittäin pinaattiletut :D Ajattelin, ettei R niitä söisi, kun on niin nirso, mutta vielä mitä! Eli yksi hyvä vaihtoehto lisää mun treeninamiarsenaaliin :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Keskiviikon tokoilut

Eipä me yrityksistä huolimatta olla pahemmin ehditty tällä viikolla treenata, kun ensi maanantaina oleva sisätautiopin tentti painaa päälle. Käytiin kuitenkin keskiviikkona tokotreeneissä. Olin päättänyt treenata takapalkan aktivointia (palautella sitä koiran mieleen) ja kaukojen maasta istumaan ihan alkeista (tässäkin sitta-käskyn mieleen palauttelua). Lisäksi suunnitelmissa oli tehdä seuraamista käskytettynä niin, että "liikkuri" kulkee lähellä mukana häiriönä.
Takapalkan aktivointi ja istumaannousut sujui hyvin, ei niistä sen enempää, ja seuraamisessakaan ei treenikaverin mukana kulkeminen tuntunut Retua haittaavan mitenkään. Mutta typeränä menin sitten kokeilemaan seuraamista lelu kainalossa ja koko pakka hajosi ihan täysin; R poikitti ja seurasi tosi väljästi. Jätetään siis lelu pois seuraamisesta. Ison häiriön Retulle myös aiheutti seurauttaminen toisten koirakoiden välistä, kontakti katoili ja paikka heilahteli eli tätä pitäisi treenata enempi. Paikallamakuu sujui siihen asti hyvin, kunnes toinen koira meni haistelemaan Retua, jolloin R nousi seisomaan. Laitoin kuitenkin uudestaan maahan ja käväisin piilossa parikin kertaa, jolloin pysyi kyllä hyvin ja kävin palkkailemassa eli tuskin mitään traumoja jäi ;) Lopuksi tehtiin vielä perusasentohäiriötreeniä ja oli todella vaikea Retulle. Viereen lentävät lelut ja toisten antamat käskyt on erityisen vaikeita vastustaa, joten niitä vaan treenaamaan lisää.

Kotitreeninä ollaan lukemisen ohessa tehty välillä kaukojen istumaannousuja ihan lähietäisyydeltä, ne sujuu jo ihan kivasti. Pikkuhiljaa nyt sitten vaan etäisyyttä lisäämään ja lisäksi jumppatreeniin pitäisi ottaa myös muut vaihdot, mutta kaikki aikanaan.