tiistai 27. huhtikuuta 2010

Möllikisailua Ojangossa vol. 2

Eli käytiin eilen taas vähän mölleilemässä Tehis Cupin viimeisessä osakilpailussa. Ilmoitin meidät mölliradalle kisan ulkopuolisina sekä kisaavien radalle, molempiin yhteen starttiin. Möllien radalla tuomarina toimi Tiina Lehtonen, ihanneaika oli 62s ja rata näytti kutakuinkin tältä:
Pähkäilin pitkään, mitenkä tuo alku kannattaisi tehdä ja päädyin sitten kokeilemaan kutsu+sylkkäri-yhdistelmää eli kutsuin kakkosen takaa koiran ja käänsin sylkkärillä kolmoselle. Vähän hidas tuo oli eli järkevämpi ratkaisu olisi ehkä ollut kuljettaa tuo 1-3 ja tehdä valssi kolmosen taakse ja lähettää lähempään päähän putkea. Putket (7-putkea lukuunottamatta) sai siis tehdä vapaavalintaisesta suunnasta. Puomin alastulon Retu varasti melko törkeästi eli ei pysähtynyt, hidasti vähän ja loikkasi sitten kohti 6-estettä.. Enkä siis tajunnut vaatia siltä uudestaan puomia oikein, tyhmä minä :( 9-esteelle asti meni ihan ok, mutta sitten, kun olisi pitänyt ohjata koira putkeen niin katse irtosi ihan hetkeksi koirasta ja sitten näinkin kun R viiletti täyttä vauhtia esteet 3, 2 ja 1. Että semmoista. Noh, ainakin irtoaa hyvin, kun haluaa.. Siitä sitten jatkettiin rataa 10-putkeen ja loppurata sujuikin hyvin. Tuloksena meillä siis 10vp (eli HYL) ja aika 37,69s (-24,31s).


Sitten olikin vuorossa kisaavien rata, jossa tuomarina toimi Misa Riiali, ihanneaika oli 1lk 51s, 2lk 48s ja 3lk 45s. Rata näytti pääpiirteissään tältä:
Ei siis mikään älyttömän vaikean oloinen kisaavien rata, mutta niin vaan onnistuttiin söhlimään monessakin kohtaa. Ensimmäinen kämmi tuli puomilla, eli koira tuli sen lujaa, hidasti aavistuksen alastulokontaktilla ja LOIKKASI tyylikkäästi KONTAKTIN YLI!:( Ja taaskaan en tajunnut keskeyttää etenemistä siihen ja ottaa puomia uudestaan vaan annoin koiran jatkaa.. 6-esteen hyppäsi ihan liikaa vasemmalle, kun en kunnolla pitänyt hanskassa, joten 6-7 kaarroksesta tuli pitkä ja sama tapahtui 8-9 välissä. Lisäksi meinasi tulla 8 ja 9 välistä, josta siis kielto. Kepeillä jätti vikan välin pujottelematta (5 vp) ja oli sinkoamassa 15-hypylle. A:lta sinkosi suoraan hypylle 19, josta siis hylky. 18-19 välissä myös liian laaja kaari, eikä takaaleikkaus siten onnistunut, kuin vasta 19-20 välissä eli ei mikään onnistunut rata meiltä mistään kohtaa. Jos jotain hyvää haetaan niin vauhti oli puomilla ja kepeillä hyvä. Varmasti suurin osa noista virheistä oli omia mokia eli en vaan pitänyt koiraa tarpeeksi hyvin hanskassa vaan päästin sinkoilemaan. Toisaalta tuo ei ole taas hetkeen tehnyt tota sinkoilua eli lieko koiralla myös ollut vähän turhan paljon menohaluja ;) Noh, nyt pitäisi päästä johonkin möllikisoihin, jotta voisin vaatia tuolta ne hyvät kontaktit myös kisaradalla, toivottavasti ei nyt oppinut, että kisaradalla saa loikata yli..

Taas oli Koivislaisia runsain joukoin edustamassa ja hyvännäköisiä ratoja oli kaikilla :) Suvi ja Nelli sai hienon nollan kisaavien radalta ja sijoittuivat 4. Nina ja Rafi sai myöskin hienon nollan (vai oiskos ollut 1 rimanpudotus..?) ja sijoittuivat mölleissä 3. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti